Kuljen pyörällä töihin ellei vettä sada ihan kaatamalla. Matkaa töihin kertyy yhteensuuntaan 7,5 km, joskus enemmänkin mikäli kuljen eri kautta. Reitti on mukavan vaihteleva ja välille riittää paljon katseltavaa etenkin näin kesäaikaan. Tuoksut tuntuvat koko kehossa ja näkymät tallentuvat mielen pohjukoihin talven
voimavaroiksi.

                    .
                      Yksi kauneimmista työmatkan puutarhanäkymistä


Olen töissä vielä kolme viikkoa ennenkuin jään lomalle (tosin työlomalle kun menen ainakin täksi kesäksi  vielä auttelemaan exmiestä hänen yritykseen) . Oloni on ollut ristiriitainen, aiempien kesien tunnot palailevat mieleen ja entistä enemmän haluaisin irti jo vanhasta. Nuorempi poikani tulee  onneksi myös töihin Gimulinsa kanssa, se helpottaa minuakin.
Omassa työssäni kesä on raskasta aikaa, joten kunnon loma olisi tarpeen. Onneksi on tämä A:n talo pihoineen, nytkin puuhastelimme monta tuntia ulkona. Nostettiin vanhat laatat ylös ja viikonloppuna rakennetaan patio uudestaan. Täytyy nautia kesän pikku hetkistä kun sitä riippumatto/dekkarilomaa ei tänäkään vuonna minulle tule.

                           
                         Koiravanhus miettii että mitä nyt, takaisinko muka?


Täällä ovat nyt juhannustulvat. Eilisiltaisella koiralenkillä tuli tenkkapoo kun pitkospuupolkumme  olikin veden valtaama. Tuntureiden lumet sulavat!

Viikonloppuna juhlittiin Tampereen liepeillä veljeni 50 vuoden paalua ja samalla neljännesvuosisataista avioliittoaan.
Juhlapaikkana oli heidän vanha upea, entistetty talonsa suurinen pihoineen, pihalle oli pystytetty katoksia kun ei Suomen suvessa säätakuuta saa (olivat katokset tarpeen, illan mittaan ripsaisi vettä useampaankiin otteeseen)

Hyvän juhlan ainekset muodostuvat ensiksi juhlan isäntäparista.



Veljeni on minua pari vuotta nuorempi ja olemme aina olleet läheisiä niinkuin
koko perheemme, niin hyvässä kuin pahassa.

Perheeni kanssa eläminen ja oleminen  sekä sen hyväksyminen kaikkinen kummallisuuksineen
on kysynyt välillä voimiani ja etäisyyttäkin on täytynyt ottaa.
Tänään olen kuitenkin kiitollinen ja onnellinen sisaruksistani ja vanhemmistani ja siitä että olemme kaikki
vielä voimissamme ja jaksamme kokoontua matkojenkin takaa juhlimaan yhdessä.

Veljeni avioliitto vaikuttaa onnelliselta ja hyvältä. Pariskunta on sopivasti erilainen ja heillä on yhteinen harrastus; vanhan talon entisöinti ja pihan laitto. Molemmat ovat upeita.
Heillä on ystäviä ja tuntuvat osaavan irrottautua välillä myös kotimaisemista. Puhumistakin harrastavat, huumorintajuakin riittää.

Vähän haikea mieli tulee aina kun näkee mitä pitkä parisuhde voi parhaimmillaan olla kun puhalletaan yhteen hiileen.  Itselläni ensimmäinen avioliitto kesti 12 vuotta (ensiviikolla olisi jo 32 v hääpäivä),
toinen avioliitto kestänee myös 12 vuotta .En näemmä yhdistettynäkään pääse kuin 24 vuoteen.

Mutta mennään juhliin! Tervetuloa!



Kaikki on valmiina,




Vieraat voivat saapua




Kohottakaamme maljat




Ruoka on hyvää, viihdytään




Onnitteluuni nappasin idean Hallattaren blogista.

Siinä hän siteeraa jotain viisasta näin:

"Elämä ei ole pelkkää ruusuja
ja shamppanjaa.
Mutta siihen pitäisi pyrkiä."

Viime yönä takaisin kotiin ajellessa takana n. 1700 ajokilometriä ja paljon tapahtumia,
soi tuo otsikon kappale mielessäni.

Suomen luonto on niiiiiiin kaunis, ettei oikein löydy sanojakaan, 
kesäillat ja -yöt ovat huikeita.

Palaan  tänne ehkä myöhemmin kertomaan veljen juhlista.
Ihan varmasti tulen jakamaan kanssanne  tapaamisen vanhemman poikani
australialaisen tyttöystävän kanssa.

Kaikenlaista
tallentui mielen lokeroihin muhimaan.
Matka oli onnistunut, olen kylläinen ja sulattelen asioita hetken.





"Aaamuyöstä aistein avoimin, elämääni silmiin katselin.







Vanhan eilisen, uuden tulevaisuuden,
sen kaiken näin ja paljon oivalsin.







Aamuyöstä aistein riisutuin,
huomispäivään uupumatta uin






Katsoin aurinkoon,
elämässä kiinni oon






....sen tajusin ja riemuun hullaannuin


(kappale Juice Leskisen sanoin Mika Kaurismäen elokuvasta Sammakoiden klaani,
kappale on nimeltään Balladi)

Tämän postauksen alku voisi olla sama kuin edellisenkin. Sataa , sataa ja on kylmä. Olen muuten havainnut viime päivien aikana oikeasti, etten pidä erityisemmin Suomen keskikesästä. Silloin on ihan liian usein sadetta ja sääskiä, ilma on ahdistavan täynnä kaikenlaisia siitepölyjä (poden allergista nuhaa ja yskää). Paljon enemmän tykkään toukokuusta ja ihan kesäkuun alusta sekä sitten taas elokuusta ja muutenkin syksystä. kevään kuulaat ,heleät, sääskettömät illat ja taas syksyn kirpakat , värikylläiset, kuulaan kirkkaan päivät ovat hienoja. Kesä on usein näillä leveysasteilla haave vain!

Olen parhaillaan vapaapäivällä, lojun vielä sängyssä, kohta olisi noustava ja pakattava, sillä lähden pian ajelemaan kohti etelää Tampereen seudulle veljen kesäpartyihin. Kemissä seuraan liittyy sisko tyttärensä (kummityttöni) ja poikansa kanssa ja ajellaan Keiteleelle, jossa yövytään tätini mökillä. Lauantaina jatketaan sitten veljen luo. Juhlin on tulossa n. 50 h. Vanhempani  ja toinen sisko köryyttelevät täältä junalla ja molemmat poikani miniäehdokkaineen saapuvat Helsingistä. Nautin , kun olemme koko liikkuva, hajallaan oleva porukka koolla. Veljellä on upea vanha puutalo isoineen pihoineen, juhlalle on hienot puitteet.

Vanhemman poikani tyttöystävä saapuu tänään Australiasta eka kertaa Suomeen.Rohkea tyttö kun heti huomenna on valmis sukujuhlin! Vähän jännittää hänen tapaamisensa. Mitenhän se kielikin taas taipuu englanniksi?

Seuraavat päivät ovat siis täynnä puhetta, juttuja, juhlintaa. Takaisin palaamme maanantaina, joten täällä blogissani on hiljaista viikonlopun yli.

Mukavaa, rentouttavaa viikonloppua kaikille Suomen suvesta huolimatta! Minä lähden nyt Tampereelle!

Sataa, taas sataa, on kylmää, on hyttysiä, on mäkäräisiä. Suomen kesä on kuin unelmien rakastaja. Siitä haaveilee ja sitä odottaa. Unelmissa se on upea ja ihana, kaunis katsella, haistella, maistella ja kosketella.
Se suo täyttymyksen ja onnen niin että sydän pakahtuu. Ongelma on siinä, että se kestää vain hetken.Jos ei hoksaa tuohon hetkeen tarttua niin tilaisuus meni jo. Sitten pitkän talven aikana karu totuus on unohtunut ja keväällä suhde lämpenee taas, Usko ja Toivo ovat asemissa valmiina. Suhde voi alkaa muhimaan! Pettymystä ei muistella jälkikäteen eikä etenkään etukäteen. Carpe Diem!

Minäkin tartuin hetkeen kun Suhde kesään ei näytä etenevän tänä kesänä lainkaan ja jää luppoaikaa kun ei tarvitse tuosta Suhteesta huolehtia (kun sitä ei siis ole eikä näytä tulevankaan). Päätin tehdä jäsenanomuksen Susupetalin Kelvottomien Kirjailijoiden Seuraan.

Perusteluiksi varsin väljään ja epämuodolliseen jäsenhakemukseeni esitin mm. tämän 15 päiväkirjan jatkeena olevan blogini, joka on joskus saanut kunniakirjan siitä, että blogillani on tarkoitus (tuota kunniakirjaa en kyllä muistanut mainitakaan). Omasta mielestäni tarkoitus on minun elämäni ja sen tutkiminen. Eihän mielenkiintoisempaa voisi ollakaan.

Minkälaisia kokouksia mahtaakaan Kelvottomien Kirjailijoiden Seuralla olla. Seuralla ei kuulemma ole lainkaan puheenjohtajaa eikä sihteeriä, tuskin rahastonhoitajakaan (ei taida olla kyllä rahakaan). Mielenkiinnolla odotan mahdanko päästä mukaan. Paljon siellä tuntui olevan tuttuja, rohkaistuin itsekin hakemaan kun kerta niin monet muutkin olivat uskaltaneet. Kuten esimerkiksi
nämä jäsenluettelossa mainitut blogituttuni Celia, Äijä, Obeesia, Mk , muitakin vähemmän tuttuja joukossa oli, oli kyllä ihan outojakin.

Siirtyminen näin kesäaikaan vapaalta töihin on työlästä. Uni ei illalla meinaa millään tulla kun on tottunut kauniina kesäiltoina kukkumaan ylhäällä pitkään. Aamulla ei sitten illalla niin virkeä mieli millään löydä edes alimmalle aamutaajuudelle.Nytkin olin vapaalla torstaista asti.

Juuri sain kaikki kolme koiraa (omanikin yhteishuoltajuudessa oleva on täällä nyt muutaman päivän)
sisälle ja ruokittua ja nyt lösähdin sohvalle katsomaan uskokaa tai älkää Pieni talo preerialla-sarjaa. Sarja tarttui mukaani tuolta viikon takaiselta sairasjaksolta, lisäksi aloin silloin katsella myös Sydämen asialla-sarjaa.
Molemmat sarjat sopivat erinomaisesti tällä hetkellä älylliseen kapasiteettiini, josta se ratkaiseva määrä kuluu töihin. Luulin, että kesän aikaan töissäkin hiljenee, mutta eipä pidä paikkaansa. Lomille lähtevät delegoivat mukavia rästihommia kesäksi töihin jääville "kun teillä on nyt varmaan aikaa kun ei ole palavereja ja muuta talviaikaan kuuluvia hommia".

Juhannus kului leppoisasti, emme saaneet suunnitelmalistaltamme toteutetuksi puoliakaan mutteipa lista ollutkaan tarkoitettu kuin  suuntaa-antavaksi. Juhannusaaton vietimme perinteisesti saunoen ja grillaten, tansseihin emme saaneet lähdettyä. Ilta kului lämpimässä kesäillassa mukavasti kahvin ja konjakin kera kuunnellen sateen ropinaa ja muistellessa menneitä juhannuksia ja muutakin taaksejäänyttä. Kun viisissäkymmenissä aloittelee uutta suhdetta on mennyt otettava osaksi sitä, ainakin osittain. Ei meidän elämämme ole niin hirveän erilaista A:n kanssa ollut. Lastenhoitoa ja työssäkäyntiä ruuhkavuosina, ehkä ystäväpiirit ja musiikkimaku on ollut erilaista, olen myös matkustanut huomattavasti enemmän kuin A.
Ai että mitä jäi tekemättä? Ainakin souteluretki ja tansseissa käynti. Kunnon vanhanajan kesätansseihin tekisi mieli lähteä!

Juhannuspäivänä keli oli parempi ja saimme houkuteltua toisemme pitkälle pyöräretkelle. Ajoimme pitkin ja poikin pyöräilyteitä katselemassa tämän pohjoisen kaupungin erilaisia asuinalueita ja pihoja kesäloistoissaan.Kävimme myös raviradalla, jossa en ollut ennen käynykään. Minulle oli yllätys melkoinen hevosalue ihan kaupungin laitamilla. Lupasin lähteä A:n kanssa raveihin tässä joku kerta!



Näkymä yläterassilta alapihalle. Aurinkotuoleja ei ole täällä vielä tänä
kesänä tarvittu!
 
            
Jatkoimme syömään kaupungille uuteen ravintolaan ja juuri ja juuri ehdimme seitsemäksi J.Karjalaisen Lännen Jukka -konserttiin. Konsertti oli tunnelmaltaan erinomainen, J.Karjalaiselle istuvat hyvin lännenlokarilaulut ja -tarinat .Hän jos kuka on Tarinankertoja. Minulle  tuon siirtolaisbuumin aikaiset laulut eivät ole erityisemmin mieleen jääneet, mutta tuona iltana kuuntelin niiden sanoja tarkemmin ja saatoin paremmin ymmärtää puolen miljoonan sen ajan suomalaisen ajatuksia kun laivalla lähdettiin paremman elämän perään Amerikan kultamaille.Uskomaton määrä sinne kansaa lähtikin, tuon ajan  vaikeissa oloissa. Noin puoli mlijoonaa siirtolaista, sen ajan väestöstä melkoinen määrä. Taitaa meillä lähes jokaisella olla joku Amerikan tai Kanadan  sukulainen sukujuurissame. Minulla ainakin on, sekä isän että äidin puolelta.

Eilen ajelin iltapäivällä Maalla mutkan tapaamassa Miestä ja katsomassa miltä Entinen Koti näyttää.Käynti teki hyvää. Ruusunpunaiset lasit jäivät taas pois käytöstä eikä epäröintiä ratkaisujen suhteen tullut. Entinen aika on ohi. Mennyt on mennyttä.




Pihanäkymää Maalta sisäpihalta Entisestä Kodista.Kukkapenkeistä ei vielä
näy ainakaan kauempaa emännän puuttuminen, mutta läheltä katsottuna
rikkaruohot valtaavat jo lisää tilaa!

Runotorstain 95.haaste on kuvahaaste.


                     
                      Valokuva: coachen/stock.xching
                    
                     Aurinko putoaa pian.
                     Hetken vielä se on minun.

Edellisessä postauksessa surkuttelin vähän oloani ja hiljaiseloa tällä blogissani ja sain ihania, mukavia kommentteja lukijoiltani! Lämmin kiitos niistä!

Tuli mieleeni vanhoilta työajoiltani kauan sitten tapahtunut episodi. Olimme ulkomaalaisnuorten kanssa kesäleirillä pienessä kylässä ja päivän ohjelmaan kuului monenlaista työtäkin muun muassa heinäpelloilla työskentelyä. Kun joukossa oli parikymmentä nuorta eri puolilta maailmaa niin illat tahtoivat venyä aamuyöhön etenkin kuin yöpuulle kutsuvaa pimeyttä ei Lapissa tullut. Niinpä aamuisin oli vaikeaa päästä ylös siihen aikaan kuin taloissa heinäpelloille oli tapana mennä.

Yhtenä aamuna herätysvuoro oli viehättävällä sveitsiläistytöllä ja hän laittoikin aamupalat ruokasaliin ja hoiti hommat muutenkin mallikkaasti. Yläkerrassa nukkui vielä yksi väsynyt valvoja ,joka ei ilmaissut minkänlaisia ylöspääsemisen merkkejä. Toiset jo suunnittelivat kylmän veden heittoa ja muuta meluamista mutta tämä sveitsiläisneitonen rakensi kauniin aamiaistarjottimen ja lähti sen kanssa yläkertaan. Toiset protestoivat että miten nyt tuo myöhäinen nukkuja saa vielä erityiskohtelua,  se ei ole oikein.Sveitsiläistyttö totesi tyynesti, että hän vie tuolle nukkujalle aamupalan sänkyyn " koska tällä on selvästi vaikeinta tänään aloittaa päivä".

Tuo tarina on ohjannut minua useaan kertaan kun luterilainen ankara työ-ja muukin kulttuuri tunkee liiaksi esille!



Eilisen iltakävelyn maisemia; lato,kulleroita ja puna-ailakkeja,




koivikko, rantapolku ja joki sekä mies,



vaarat, hietikot joella, rantapusikot,


onnellinen koira,




kukkivat mesimarjat!

Minun juhannusmaisemani, taitaa olla myös tämänhetkistä sielunmaisemaakin!

Rentouttavaa, rauhallista Juhannusta kaikille lukijoilleni ja läheisillenne!

Elämässäni on ollut varjoisampi vaihe.Paha kesäflunssa on osittain asiaan vaikuttanut, mutta myös eroprosessi on vienyt energiaani. Kesän alku on ollut vaikeaa aikaa aiemminkin eikä nyt näyttänyt olevan poikkeusta.
Avioeron harkinta-aika päättyi ja nyt on aikaa puoli vuotta toimittaa lopulliset eropaperit käräjäoikeuteen.
Olen ajatellut hoitaa tuon asian elokuussa, samoin osituksen.

Alkuviikosta valvoin taas koko yön. Ajatukset kiersivät menneissä ajoissa. Silloin yöllä niihin tuntui liittyvän vain iloa, naurua, juhlaa, onnellisia aikoja. Kesäisin muistoissani paistoi aina aurinko ja talvisin hanget hohtivat. Oikeastihan kaikki nuo kuuluivat kyllä elämään  mutta pilkahduksina silloin tällöin. Viime vuosina monet asiat olivat toisin. Yöllä valvoessani oli pakko ponnistella itseni muistamaan ne asiat, minkä takia olen päätynyt tähän jo vuosia kestäneeseen prosessiin. Väsymisen, yksinäisyyden, toisen arvostuksen ja kunnioittamisen pikkuhiljaisen häviämisen.

Joskus minusta tuntuu että olen nyt vaiheessa, jossa katselen mennyttä ruusunpunaisten lasien läpi.Kun en enää ole juuri käynyt Maalla enkä ole Miestä tavannut, niin liittomme todellisuus on hälvennyt ja tilalle ovat nousseet parhaiden aikojen muistot.Kaipa tällainenkin vaihe eroamiseen kuuluu.

Tänään vietän vapaapäivää. Vaihtoehtoja päivän viettoon on olemassa useita. A)Pitäisi käydä Maalla. B)Oma kaupunkiasuntoni olisi siivottava. C)Vanhempia voisi käydä myös katsomassa.

Vaihtoehto B:n ehkä toteutan. Iltapäivällä olisi omassa asunnossani tulossa käymään  vanha ystäväni tyttärensä kanssa. Maalla ei haluttaisi mennä käymään, vaikka pitäisikin. Menenhän sinne heinäkuun puolen välin jälkeen ainakin kolmeksi viikoksi.

Juhannuksen vietän tänä vuonna hiljaisesti. Täällä alkaa perinteinen viikon kestävä kesätapahtuma Jutajaiset.  Sain tapahtuman järjestelyissä mukana olevalta ystävältäni vapaalipun  kaikkiin esityksiin. Ne siis ainakin kuuluvat ohjelmaamme. A hankki eilen uuden kaasugrillin, joten sääennusteista välittämättä ohjelmaan kuuluu myös grillaus, terassilta löytyy  sateen suojaa!



Eilen illalla koiralenkillä kävelimme pitkospuupolkua pienen suon yli.
Hillankukkien ja suopursujen seassa suo pursusi vaaleanpunaista kaunista
varpua, jonka kotona kukkakirjasta tunnistin suokukaksi.
En ollut nähnyt sitä näin runsaana , värikkänä aiemmin!Ei ollut kameraa mukana, joten
kuva on kasviarkistosta.


Täällä blogissakin on ollut hiljaista. Kun ei ole jaksanut kirjoittaa eikä kommentoida muiden blogeja, ovat blogini kävijämäärät laskeneet eikä kommentteja ole näkynyt.Näinhän se tietenkin meneekin. Vastavuoroistahan tämä homma on. Toisaalta tämä määrä mikä tällä nyt käy on lähempänä sitä oikeaa. Välillä blogilistan kautta kävijämäärä huiteli nimittäin yli kahdessa sadassa. Se tuntui kyllä jo liian hurjalta. Pisti jo miettimään minkälaisia ihmisiä elämääni käy kurkkimassa kuin kommentteja ei juuri uusilta ihmisiltä tullut. Mutta ilmeisesti olen minäkin tullut riippuvaiseksi blogistani, mielialaani vaikuttaa kyllä kävijämäärätkin ja etenkin niiden lasku! Mutta  ehkä vanhat uskolliset blogiystäväni kuitenkin pysynevät, vaikka hljaista onkin. Ainakin tilaajamäärät on pysynyt suhtkoht ennallaan.



Olen alkanu käydä iltauinnilla kylläkin enimmäkseen vielä saunan jälkeen tässä jokirannassa.
A:n luota rantaan on 50 m ja uimaan on mukava hilpaista pientä metsikön läpi kulkevaa polkua pitkin.
Ranta on mukava suojaisassa poukamassa oleva hiekkaranta.
Nyt taidan lähteä aamu-uinnillekin vaikka ulkona ripottelee vettä.
Sitten kuppi kahvia ja Sydämen asialla telkkarista. Eiköhän tästä juhannus taas lähde etenemään!
Kirjoittelen varmaan juhannuksen aikoihinkin tänne, kun ei ihmeitä ole ohjelmassa ainakaan vielä.

Sunnuntai-iltapäivän ahdistus on hieman tuloillaan. Joskus kauan sitten se kuului lähes vakiona sunnuntaihin.
Osittain olotila johtuu tuhnuisen harmaasta säästä, vettä ripottelee, on kostean lämmintä, vähän niinkuin ukkosta ennen, matalapainetta.
Olo johtuu myös omista tunnelmista, lomaviikko kului melkein kokonaan sairastellessa. Fyysisesti ei ole vielä virkeä olo, edessä oleva työviikkokin tympäisee.Muutenkin tämä alkukesä on vähän vaikeaa aikaa itselle. Yli kymmenen vuotta kesä on ollut melko tarkoin ohjelmoitua ja työlästäkin, säpinää kaiken tavoin. Nyt on hiljaista ja rauhallista.Välillä tuntuu liiankin rauhalliselta. Tosin tänäänkin ollaan sivelty puuöljyllä uudet puutarhakalusteet, siivottu yläkerta ja leivoin vielä pullaakin. Mutta siltikin on epämääräinen olo.

Siskontytön, kummitytön juhlissa kävin kuin kävinkin naapurimaassa, äiti ja nuorempi sisko olivat mukana.
Ruotsissa ylioppilasjuhlaperinne on hyvin erilainen kuin koti-Suomessa. Juhlintaa riittää useammmaksi päiväksi ja tuntuu että tuohon viimeiseen kouluviikkoon on yhdistetty vanhojen päivät ja abijuhlinta. Vanhempia ja muita lähisukulaisia ei päästetty koululle ollenkaan, ainoastaan koulun pihalla saimme jakaa
nuorison juhlahumua. Humua näimme myös heidän ensin kävellessään torstaina kaupungin halki upeassa iltapukukulkueessa ja seuraavana päivänä heidän ajellessaan kaikenlaisilla kulkupeleillä taas uudestaan kaupungin halki.


                   


Vanhemmat olivat tehneet tälläiset kyltit, joiden avulla nuoret löysivät omaisensa  ihmismäärän keskeltä koulun pihalta. Kyltit olivat yllätyksenä nuorille, he eivät olleet nähneet kuvia aiemmin ja niinpä nuo kyltit herättivät ansaittua huomioita. Yllättävän tunnistettavia kuvien mallit olivat nykykuosissaankin.

Ruotsissahan ei ole lainkaan kirjoituksia, joten siellä ei ylioppilasjuhlaan liity sellaisia suorituspaineita kuin meillä. Kaikki saavat valkolakin ilman suurempia ponnisteluja. Kotona ei myöskään järjestetä mitään suuria ylioppilasjuhlia niinkuin meillä. Kummityttö oli upea iltapuvussaan ja nutturassaan. Kummitäti tunsi ylpeyttä rinnassaan katsellessaan kun nuori nainen asteli kulkueessa ensimmäisenä parinsa kanssa. Kummityttö juonsi myös koululla pidetyn juhlan, sitä emme valitettavasti päässeet siis seuraamaan.

Jatkossa kummityttö kuuluu elämään ehkä enemmänkin mikäli hänen opiskeluhaaveensa toteutuvat ja opiskelupaikka irtoaisi täältä kotikaupungistani. Kummityttö on kaksikielinen, isänsä on umpiruotsalainen. Matkailuala on hänellä haaveissa, kesäksi Kummityttö menee töihin kotikuntansa matkailutoimistoon.


               


Seuraavat juhlat ovat jo parin viikon päästä Tampereen lähettyvillä Veljen luona. Joten autolla ajetaan taas läpi Suomen jo kolmannen kerran tänä vuonna. Ihan mukavasti nämä reissut katkaisevat normaalia arkea. Kesälomaankiin on vielä kuukausi.

Flunssa alkaa hellittää ja olen viettänyt enemmän aikaa pysty- kuin vaaka-asennossa.
Silti olo on edelleen tuhnuinen ja tukkoinen, köhittää ja nenä valuu edelleen.
En taida olla huomenna kummitytön juhlissa kovinkaan edustuskuntoinen.
Otan tavoitteeksi selvitä kuitenkin paikalle.

En ole saanut aikaiseksi juuri mitään,
paitsi imuroin ja pyyhin lattiat, hain isotuomipihlajankukkia pihalta maljakkoon.
Tuli heti raikkaamman näköistä ja tuoksuista.

Makuuhuoneessa odottaa ruusuverhot ripustamistaan, kesäilmettä sinnekin!

Koirien kanssa kävin tänään jo pitemmän lenkin, päästiin rantapolun pitkospuita
myöten, tulva oli vihdoinkin hellittänyt. Tosin maa oli polun molemmin puolin vielä
liejuista, joten koirien jalat oli pakko pestä heti kotiin tullessa.

Nyt lähden katsomaan komisario Beckia kumppaneineen,
myöhään illalla kotiutuu A:kin reissultaan :))!

Minua, pohjoisessa syntynyttä ja kasvanutta sekä siellä edelleenkin asuvaa, viehättää kovasti myös saaristolaismaisema ja meri. Mutta enimmäkseen rannalta, kallioiselta luodolta katsottua. Merta ja merenkäyntiä pelkään, silloin etenkin kun luonto näyttää mahtinsa.

Anna-lehdessä oli juttu kahdesta naisesta, jotka matkustivat viikoksi Märketin pienelle majakkasaarelle
pitämään huolta vanhasta majakasta. Luoto on pikkuriikkinen, Suomen myrskyisin paikka, meri lähellä on 50 metrin syvyinen. Kauhean ihanaa! Viehätyn tälläisistä paikoista.

Usein lomillani huomaan päätyväni muuten tuollaisin kauhean ihanaa -paikkoihin.
Oliskohan kohallani kyse vähän samasta asiasta kuin muumipapalla kirjassaan Muumipappa ja meri, jota muuten lueskelen nyt:

 "Keskellä avomerta on kartassa piste, pikku Myy väittää sitä kärpäsenliaksi.Mutta se on kuin onkin saari, yrmeä pieni majakkasaari.Sinne purjehtii muumiperhe turvallisesta laaksostaan, sillä Muumipappa ei halua enää olla tassutteleva, tarpeeton perheenisä vaan rohkea päällikkö."

Korkean paikan kammoisena ja vähän merta kammoksuvana päädyin kerran ex-Miehen kanssa Kroatiaan Bracin saarelle.

Saarelle kuljettiin Splitistä veneellä tai lautalla ja satamakaupungista meidän kyläämme ajettiin bussilla melkoisen jyrkän vuoriston läpi. Istuin aina vuoren rinteen puolella, niin etten nähnyt pudotusta toisella puolen.Sillä matkalla vuoria riitti myöskin. Koko Kroatiahan on melkoista vuoristoa.

Valitettavasti omat kuvani tuolta reissultamme ovat Maalla Miehen koneella. Matka oli muuten viimeinen yhteinen matkamme. Sillä reissulla rikkoutui kirjoittamaton sääntömme etteivät matkat ole riitelyä varten. Tuolla reissulla istuskelin kuutamoisen yön yksin rannalla viiniä maistellen ja miettien että tämän täytyy loppua, on tultava muutos. Vuosi taisi olla 2005.


Tässä nojatuolimatkailua:

..häntä hellikäämme...

Minulla ei ole nyt kyllä hellijää vaikka kesäflunssa kellistikin minut petiin. A on edelleen reissussa jossain päin Suomea ja majailen täällä hänen kotonaan seuranani  kaksi koiramiestä. Ne eivät helli vaan vaativat itse enemmänkin rapsuttelua ja hellittelyä sekä vielä jokapäiväisen lenkinkin (joka saa nyt olla minimisellainen).
 
Aamulla raahauduin töihin yhteen mielestäni niin tärkeään kokoukseen (josta en katsonut voivani olla pois!?!),  kähisin  sielä puheenvuoroni ja poistuin nopeasti sen tehtyäni kotiin. Jäin kolmen päivän sairaslomalle kun en halunnut lomapäiviäni käyttää sairastamiseen.



Tässä selviytymispakettini. Linnottaudun sänkyyn , otan sinne lisäksi kannettavan ja kirjoja jos jaksan edes lukea. En varmaan jaksa kovin paljoa kirjoitella, mutta ehkä jaksan vierailla teidän blogeissanne  ja ehkä kommentoidakin välillä.

Ps.Viikonlopun reissu naisten kanssa sujui taas hienosti; puhumista, syömistä, puhumista, saunomista, puhumista, viiniäkin kului siinä ohessa jonkin verran ja talviturkkikin tuli jätettyä järveen!

Palasin juuri iltakävelyltä koirien kanssa. On outoa olla yksin pitkästä aikaa, etenkin täällä A:n luona.
Olen toista päivää lomalla. Lomapäivät ovat kuluneet haahuillessa, irrallisissa ajatuksissa, pikku nokosissa pitkin päivää. Olotila on kyllä tuttu aiemmiltakin ajoilta, usein pitkän tiiviin työputken jälkeen kuluu muutama päivä juuri noin.

Alitajunnassa on kyllä tavaraa liiaksikin asti. Mutta teen kuten joku muukin kertoi blogissaan yrittävänsä.
(taisi olla muuten Oldghost) .Työnnän liiat ajatukset mielen kaappiin ja kaappi kiinni joksikin aikaa.

Jos ei olisi ollut naisten viikonloppua  ja ensi viikolla olevia Kummitytön lakkiaisia Ruotsissa, olisin hypännyt A:n mukaan autoon ja nyt olisin jo Itä-Suomessa A.n vanhimman tyttären uudella kesämökillä. A lähetti sieltä juuri kuvan, kaunis paikka, mutta ilma sateinen ja hämärä. Mökiltä A jatkaa nuorimman tyttären lentopalloturnaukseen ja he viettävät muutaman yhteisen lomapäivän turnausten jälkeen. Varmaan hyvä näin, saavat olla isä ja tytär kahdestaankin!




Tähän hiekkarannalle on hyvä hilpaista aamu-uinnille  tai saunauinnille, vielä en ole tarjennut tehdä kumpaakaan!




Lapissa on narsissien aika nyt!

Tämän viikolopun vietän siis naisystävieni kanssa mökillä. Tavaksemme on muodostunut kesän aloitus näin, ennenkuin itsekukin häviää kesälaitumille kuka minnekin. Viimeksi tapasimme helmikuussa Ylläksen maisemissa.Tiedossa siis elämää ja tunteita täynnä oleva viikonloppu.

Mukavaa viikonloppua teillekin lukijani! Antakaa aistienne aueta!

Anna Eriksson, Huojuva talo

Inhimillinen tekijä

 

se pieni siivu
mahdottoman keskellä

se toivon välähdys
ennen iskua
iskun jälkeen

mahdottoman keskellä

kasvava hyvä
pahastakin nouseva 

ymmärryksestä
tarkoituksesta
voimistuva

mahdottomankin keskellä

Runotostain 93.haaste on Inhimillinen tekijä.

Jäin eilisen postauksen jälkeen miettimään tätä päiväkirja-asiaa enemmänkin . Kävin hakemassa päiväkirjani tänne A:n luo ja ajattelin ryhtyä niitä käymään läpi. A lähti viikoksi reissuun, joten minulla on hyvää aikaa taas menneisyysmatkailuun.



Tässä päiväkirjani, 16 kpl.


Muistan saaneeni ensimmäisen lukollisen päiväkirjani 6-7-vuotiaana, valitettavasti se ja seuraavakin ovat hävinneet , ensimmäisen tallella oleva päiväkirjan etusivulla lukee:

"Olen tavallinen koululainen, hiukseni ovat vaaleat, aika pitkät ja luonnonkiharat.Silmäni ovat siniharmaat ja silmäripseni pitkät.Pituuteni on 146 cm ja painan 32 kg. Olen Rovaniemen yhteislyseon II B:llä."

Viimeinen merkintä uusimmassa päiväkirjassani on unen kuvaus 26.10.2007.

" Olin pitkällä pyörämatkalla halki Suomen. Olin pysähtynyt Pohjanmaalle joidenkin nuorten luo, jotka asuivat vanhaa kunnostetettua taloa piharakennuksineen. Illalla istuimme pitkän pöydän ääressä, tunnelma oli mukava , välitön, hauska. En tuntenut heitä entisestään ,mutta silti tunsin yhteenkuuluvuutta heidän joukossaan.
Seuraavana päivänä olin päiväunilla kunnostetussa navetassa, jonka rakentamisesta he olivat paljon puhuneet. Olivat tehneet kaiken vanhojen perinteiden mukaisesti.
Vieressäni nukkui pieni  tuhiseva vauva, joka tuntui pehmoiselta ja lämpimältä siinä kyljessäni.
Ajattelin, että minulla on tässä kaikki.Olen onnellinen ja rauhallinen. Olin päivällä aiemmin kertonut nuorille, että minullakin on vanha rakennus, joka on vieläkin kesken kun sitä on korjattu. Siinä saattaa olla kosteusvaurioita tai hometta. Sanoin nuorille, että on viisasta rakentaa kuten he; vanhaa kunniottaen mutta kunnolla perustat tehden."

En enempää katkelmia tänne kirjoita, ehkä kirjoitan lukukokemuksista ja niistä ajatuksista, joita lukeminen herättää. Mikäli saan aloitettuakaan lukemisen. Tuntuu kumman raskaalta aloittaa.
Mistähän edes aloittaisinkaan.? Nuoruudesta? Ääh. Ensimmäisen eron ajoilta? Viimeisistä merkinnöistä? No katsotaan. Antaa pinon odotella tuossa ihan rauhassa.

"PARANTAVA KIRJOITTAMINEN

(mukaellen lähdettä: Pennebaker, James W. (1997) Opening Up, The Healing Power of Expressing Emotions. The Guilford Press. New York) 

James W. Pennebaker on tutkimusryhmineen käyttänyt kirjoittamista monien ryhmien kanssa. Näitä ovat olleet esimerkiksi opintonsa aloittaneet opiskelijat, työpaikkansa menettäneet työnhakijat, fyysistä sairautta sairastavat (esim. syöpä, astma) ja keskitysleirivangit. Tutkimuksissaan hän on toistuvasti osoittanut kirjoittamisen myönteisen vaikutuksen terveyteen. Esimerkiksi traumaattisesta kokemuksesta, ratkaisemattomasta ongelmasta tai muutostilanteesta elämässä kannattaa kirjoittaa ja sillä tavalla auttaa itseään. Kirjoittamistehtävän voi tehdä kahdesta neljään peräkkäisenä päivänä. Kirjoittamispaikaksi on hyvä valita häiriötön tila, jossa viihtyy. 

Kirjoittamisohjeet: 

Kirjoita 20 minuuttia keskeytyksettä koko ajan. Pane esimerkiksi herätyskello hälyttämään 20 minuutin kuluttua kirjoittamisen aloittamisesta. Kirjoita itseäsi varten, ei jollekin toiselle luettavaksi. Jos sinulta loppuu sanottava, toista se mitä juuri olit kirjoittanut. Kirjoittaessasi älä ole huolissasi kieliopista, oikeinkirjoituksesta tai lauserakenteesta. Keskity vain kirjoittamiseen. Kirjoittamisen jälkeen olo voi tuntua surulliselta tai masentuneelta jonkin aikaa. Jos niin käy, se on täysin normaalia. Useimmilla olo paranee noin tunnissa. 

Kirjoita seuraavien neljän päivän aikana koko elämäsi traumaattisimmasta kokemuksesta. Kirjoittaessasi vapauta ja tutki kaikista syvimmät tunteesi ja ajatuksesi. Voit kirjoittaa samasta kokemuksesta kaikkina neljänä päivänä tai eri kokemuksista kunakin päivänä. Traumaattisen kokemuksen lisäksi voit myös kirjoittaa suurista konflikteista tai ongelmista, joita olet kokenut tai koet juuri nyt. Mistä kirjoitatkin, on tärkeää, että sukellat syvimpiin tunteisiisi ja ajatuksiisi. Toivottavasti voit kirjoittaa myös merkittävistä kokemuksista ja konflikteista, joista et ole voinut juuri puhua muiden kanssa. Muista, että sinulla on neljä päivää aikaa kirjoittaa. Voit yhdistää henkilökohtaiset kokemuksesi muihin elämänalueisiisi. Miten kokemus liittyy lapsuuteesi, vanhempiisi, ihmisiin, joita rakastat tai kuka sinä haluat olla. Jälleen kerran, kirjoittaessasi, tutki syvimpiä tunteitasi ja ajatuksiasi. "

(kopioitu Oulun traumaterapiakeskuksen sivuilta kohdasta itsehoito, www.traumaterapiakeskus.com/itsehoito.htm) Edit kiitos Celian

Olen usein postauksissani todennut, että kirjoittaminen on auttanut minua jäsentämään ajatuksiani. Tämä julkinen kirjoitaminen on vasta viime vuonna kohdallani alkanut ilmiö. Aiemmin, ja osittain nytkin , kirjoitan myös erilaisiin vihkoihin ja päiväkirjaan niitä sisimpiä tuntojani, joita en halua näin yleisesti tuoda esille.
Olen kirjoittanut myös tuolla Pennebakkerin menetelmillä ja se on erittäin hyvä keino. Toiminut ainakin minun kohdallani yllättävänkin hienosti..

Jossain vaiheessa aina  mietiskelen, mitä noilla vanhoilla päiväkirjoillani tekisin. Vaihtoehtoja voisi olla vaikkapa joku näistä :)

Järjestäisinkö jonain kauniina kesäiltana yhden naisen privat-juhlat kuohuviinin kera poltellen menneitten vuosien tuskat ja ahdistukset taivaan tuuliin?

Säilösinkö kirjani johonkin kaapin perukoille ja lueskelen niitä vanhainkodin kiikkustuolissa sherrytilkan kera ja tippa silmässä muistelen "oletpa ainakin elänyt, tyttöseni"?

Lähettäisinkö ne johonkin arkistoon jonkun tutkijan ihmeteltäväksi yhden aikansa naisen sielunelämästä?

Jättäisinkö ne jälkipolvien löydettäväksi sillä riskillä, että äidistä, mummosta , siskosta, jne löytyykin inhimillinen ,välin raadollinenkin ihminen erehdyksineen, tyhmyyksineen, tuskineen mutta myös ehkä iloineen ja viisauksineen?

Vai koostaisinko materiaalista oman elämäni kirjan? Houkutteleva ajatus tuokin.

Entäpä jos alkaisinkin opiskella  kursseille vaikkapa elämäntarinakirjoittamista?

Joka tapauksessa täytyisi itse lukea ne ensin läpi. Mitä te muut päiväkirjojen pitäjät olette tehnyt tuotoksillenne?



Näitä ihania käsintehtyjä päiväkirjoja löydät vaikka täältä.

Vietän vapaata aamupäivää pitkästä aikaa. Menen töihin vasta puoleltapäivin, tosin siellä kuluu sitten aika iltamyöhäselle. Töitä on enää huominen ja sitten onkin reilun viikon loma.Seuraava lomarupeama on juhannuksen kahta puolin ja varsinainen lomani alkaa vasta heinäkuun loppupuolella.

Pikkuhiljaa alan päästä nauttimaan kesäloman ihanuudesta ilman kesäajan puurtamista Miehen firmassa. Kaksitoista kesälomaa on kulunut melko tarkkaan töissä. Se on tietenkin ollut oma valintani ja tuonut paljon hyvääkin. Itse asiassa monia upeita kokemuksia ja elämyksiä. Olen myös oppinut tosi paljon uusia asioita noiden kesien kautta. Mutta aikansa kutakin. Niin se on.Minun on aika siirtyä toisenlaisiin kesiin. En tosin vielä ihan tiedä millaisiin.Viime kesäkuussa näihin aikoihin tunnelmani olivat tälläisiä.
Vuodessa on paljon tapahtunut.



Voisin istuskella vaikka iltauringossa kaikessa rauhassa pihakeinussa, joka on yksi lempipaikoistani täällä A:n luona.
Keinu on vähän varjossa vanhojen Terijoen salavien katveessa, näkymät keinusta suureen kukkapenkkiin.
Keinun ympärillä tuoksuvat myös jasmiini-ja syreenipensaat.





Jo loppuviikon lomalla voisin aloittaa näiden kirjojen lukemisen vaikkapa tuossa keinussa mikäli ilmat sallivat! Tuskin maltan odottaa!





Viime syksynä hankin hienon uuden polkupyörän itselleni. A: luota töihin tulee edestakaisin noin parinkymmenen kilometrin lenkki. Saan nauttia kauniista kesäaamuista ja luonnon äänistä ja samalla kunto kasvaa. Aiemmin en ole voinut pyöräilyä juuri harrastaa kun olen asunut kaukana Maalla. Sieltä oli sen verran pitkä matka, ettei pyörällä ollut mahdollista ajella työmatkoja.



Vielä en ole varma menenkö täksi kesäksi Maalle. Olen lupautunut menemään , mutta katsotaan nyt mihin ratkaisuun  Mies asiasta lopulta päätyy, haluaako enää minua sinne.
Kävi niin tai näin, molempi paras.


Juhannuksen jälkeen Suomeen on
tulossa vanhemman poikani australiainen tyttöystävä.


                           
Hän osallistuu heti Suomeen tulonsa jälkeen veljeni kesäjuhliin Tampereen lähettyvillä ja tapaa lähes koko sukuni silloin.
Jännittävää itsekin tavata tämä hyvin viehättävältä tuntuva nuori nainen. Poikani oli hänen luonaan Australiassa marraskuusta helmikuuhun. Nuorempi poikani on tulossa heinäkuuksi töihin ex-miehelle, ehkä myös hänen tyttöystävänsäkin, Gimuli, josta olen kirjoittanut
joskus näin (ovat yrittämässä jälleen pikkuhiljaa yhdessä!) Varmaan myös vanhempi poikani menee Maalla käymään australiattarensa kanssa. Minusta on hyvä niin. Poikani ovat minun nuoruuden avioliitostani, mutta Mies on ollut heidän maailmassaan myös kauan ja varmaan ollut heille  läheinen. Olen iloinen mikäli heidän suhteensa jatkuisi ilman minuakin ja koti Maalla säilyisi heillä lapsuuden-ja nuoruudenpaikkana. Säilyyhän se kyllä muistoissa , mutta toivoisin, että voisivat käydä siellä jatkossakin! Mutta vastuu tuosta jatkumisesta ei ole minulla vaan pojillani ja Miehellä.

Taivaskin itkee tänään. Tosin taivaalta satelee lempeä kesäinen sade, ei pohjoisen piiskaavan kolea. Olen seurannut  läheltä nuorensa menettäneen perheen surua ja kun tänään heitä tapasin , tuntui juuri tuolta, että taivaskin itkee heidän kanssaan. Suru on lohdutonta, kun kyseessä on vasta elämänsä alussa ollut nuori.

Eilen taas olimme A:n kanssa onnittelemassa kolmea nuorta, jotka olivat yhdessä tämän astisen elämänsä taitekohdassa, suunnitelmia täynnä. Viikonlopuna tuli siis kohdattua kaksi elämän ääripäätä.



Terijoen salavan heleyttä!

Toiset lakkiaiset olivat A:n kotikylässä ja oli mukava sieltä illalla takaisin  ajellessa kuunnella hänen maalaispojan muistelujaan. Elämä maalla on ollut valovuosien päässä omasta kaupunkilaistytön nuoruudesta vaikka samoilla vuosikymmenillä kasvettiinkin ja nuoruudessa kyllä samoilla tanssipaikoillakin olemme ehkä sivu kulkeneet.

Maalaiselämä on kyllä itsellenikin hyvin tuttua kun kesät maalla mummolassa vietettiin. A kertoi, että he viisi veljestä muuttivat kesäksi navettaan nukkumaan, sinne jokainen sai rakentaa oman nurkkauksensa vastapainona talvelle, joka vietettiin suuressa pirtissä, omia huoneita kun ei ollut.

Minäkin muistan hyvin navetan pesun alkukesästä kun mummolan lehmät vietiin kesänavettaan. Me ei navetassa nukuttu, karsinoihin kyllä rakennettiin leikkikoteja ja kauppoja.Sen sijaan nukuttiin tallin vintillä, mihin oli tehty kesäkamari. Siellä oli jännittävää kuunnella ison navettarakennuksen öisiä ääniä eikä uni aina tahtonut tulla kun vähän pelotti.



Illalla istuttiin yläterassilla ja maisteltiin viiniä.

Tehtiin myös tämä Väestöliiton parisuhteen  testi, josta jo joskus aiemminkin kerroin. Se pohjalta ilta kuluikin auringonpaisteessa jutustellen välillä vakaviakin. Testin perusteella me ainakin tunnumme tuntevan toistemme ajatuksia ja unelmia, mikä ei yllätys ollutkaan. Se verran olemme keskusteluja harrastaneet ja ilmeisesti tarkoin myös toisiamme kuunnelleet.




Näkymät yläterassilta alapihalle ja joelle.

Tuleva viikko onkin töiden puolesta jo helpompi. Seuraavana viikonloppuna on tiedossa mukava reissu
naisporukamme kanssa yhden meistä mökille juhlistamaan kesän ja lomakauden alkua. Tuskin maltan odottaa. Reissusta on muodostunut meille jo perinne.Viime kesänä lähdin sinne näissä tunnelmissa!
Ja naisporukastamme olen kertonut jotain tässä.

Olen muuten huomannut, etten oikein tavoita viime kesästä kesän tunnelmia lainkaan. Nyt aistin  senkin edestä voimalla kesän tuoksut ja äänet. Tuntuu kuin olisin herännyt eloon jostakin pitkästä unesta!

Tämä viikko on ollut töissä ehkä tämän vuoden kiireisin. Olen tehnyt pitkiä päiviä ja tuntuu, ettei muuta elämää ole juuri ollutkaan. Tähän ennen kesälomia -aikaan ajoittuvat monet kokoukset ja neuvottelut, kaipa ihmisillä on helpompi lähteä lomille kun jää tuntu, että asioita on saatettu taas piiru eteenpäin.




Väliin on kuitenkin mahtunut hyviä hetkiäkin kun ne vaan muistaa palauttaa mieleen.
Jokailtaiset kävelyt jokirannassa ovat tärkeitä,




Nämä pitävät huolen siitä, ettei yhtäkään iltaa jää väliin! Oma koirani onkin ollut
vapusta lähtien Maalla exän luona.




Muutaman kukkaruukun istutin jo viime viikonloppuna, vaikka alkuviikosta niitä joutuikin raahaamaan yöksi autotalliin, Mutta olen niin kaivannut kesää, en malttanut enää odottaa!


Lisäksi kävin eilen ostamassa mekon, tänään töiden välillä pistäydyin kampaajalla ja laitoin ihan uuden lookin hiuksiin! Vaihdoin kampaajaa 25 vuoden jälkeen. Joidenkin asioiden suhteen olen näemmä ollut tosi uskollinen. Suurin syy vaihtoon on kampaajaan muuttaminen muutama vuosi sitten kauemmaksi keskustasta , muutaman kilometrin matka tuntuu hankalalta kulkea.

Pidin uuden kampaajan tavasta leikata mutta jatkossa voi olla kestämistä hänen puheliaisuutensa suhteen.
Hän on ollut samassa paikassa jossain vaiheessa entisen kampaajani kanssa ja tuntee minut siis jo kaukaa ja ehkä siitä syystä juttua riittää. Olen niitä ihmisiä, joita ei yhtään huvita puhella kampaajalla mitään, saati vastailla erinäisiin kysymyksiin. Haluaisin vain istua rauhassa paikoillaan, selailla lehtiä ja nauttia kun joku hoitaa!

Viikonloppuna menemme A:n kanssa kaksiin lakkiaisiin,  A:n lähisukulaisten luokse ja naapuriin.
Naapurit ovat täällä tuleet pikkuhiljaa tutuimmiksi.

Puihin on muuten putkahtanut lehdet ihan tässä päivän parin sisällä, viikonlopuksi on luvattu kesäkelejä, lämmintä ja vähän sadettakin. Kesäntuloilmat!