Tänään Kaamosvaloa -blogini täyttää kaksi vuotta. Samalla myös tämä blogini loppuu, mutta bloggaus jatkuu Jokivarren Maaretta -blogissani.

Tämäkin blogini säilyy ainakin toistaiseksi avoimena, vaikken tätä enää päivitäkään.Haluaisin siirtää toiseen blogiini ainakin tuon Elämäni kodit- sarjan, joka on vielä keskeneräinen projekti. Kunhan opin hallitsemaan teknisen puolen niin voin siirtoa kokeillakin. Osaisko joku antaa vinkkejä miten voidaan siirtää blogista toiseen juttuja.Vai voiko osia siirtää?

Vähän haikea on tämä blogini jättää. Vuodatus on auttanut minut hyvin alkuun selkeillä ohjeillaan ja vertaistuki on myös hienosti toiminut tarvittaessa. Silloin kun kaksi vuotta sitten aloitin, olin lukenut vain poikeni matkablogeja, itse blogin kirjoittamisesta en tiennyt yhtään mitään. Oli vain sellainen tuntuma että tämä voisi olla minun juttuni.

Muistan, että siinä akuutissa erokriisissäni aloitin Vuodatuksen valmiilla punaisella pohjalla, ihan perusjuttuja silloin opettelin. Kirjoitin avoimesti ja hämmästys oli suuri kun tajusin, että näitä juttuja, siis omiakin,luetaan paljon ja kommentoidaan myös.

Pikkuhiljaa kirjoittaminen muuttui eron prosessoinnista myös muuksi.  Valokuvaus alkoi tulla mukaan muuttuen yhä tärkeämmäksi itselleni näkyen myös blogissani. Runotorstaista kiinnostuin jossain vaiheessa myös.

Tilaajien määrä lisääntyi pikkuhiljaa. En tiedä ketä ne kaikki 51 tämän hetkistä tilaajaani  ovat. Suurimman osan luulen tietäväni jollain lailla .Monet ovat onneksi  silloin tällöin kommentoineetkin ja sillä tavoin antaneet merkkejä itsestään. Tämän blogini lukijamäärät ovat olleet ajoittain suuriakin, viime vuonna kävijämäärä oli n. 30 000 kävijää , mikä ilmeni tilastoistani.

Mutta elämä muuttuu, ihminen muuttuu koko elämänsä ajan. Muutokset ovat elämän suola. Blogit toimivat eräänlaisina peileinä elämälle ja sen mukana tuleville asioille, myös siis muutoksille!

Hyvästit siis rakkaalle Kaamosvalo-blogilleni, joka on uskollisesti auttanut  ja tukenut yhdessä teidän lukijoiden ja kommentoijien kanssa eräässä elämäni vaikeassa muutosvaiheessa! Kaamosvalo jää tänne  rauhassa tuikkimaan.

Minä jatkan Jokivarren Maarettana blogimaailmassa! Tervetuloa jatkamaan edelleen kanssani!

ps. Mitä te muut blogia jossain vaiheessa vaihtaneet bloggaajat muuten teette näille vanhoille blogeille. Oletteko kopioineet ne jonnekin itsellenne talteen ?

Minulle huhtikuu on usein ollut isojen muutosten aikaa. Monet elämän taitekohdat ovat sattuneet silloin. Joukkoon mahtuu sekä hyviä että huonoja asioita.

Yksi mahtavimpia muistoja  pääsiäisestä  ja huhtikuusta on nuoremman poikani syntymä Hän syntyi pääsiäistä edeltävänä keskiviikkona ja vietinkin pääsiäisen pyhät sairaalassa. Poikani oli isokokoinen , painoi syntyessään pikkuista vaille viisi kiloa ja sairaalasta loppuivat pitkien pyhien aikaan isommat potkupuvut , joten jouduttiin käyttämään kapaloita! Muistan nuo  pyhät rauhallisina, ja lempeinä. Nautin vauvastani rauhassa häneen tutustuen kun pyhien vuoksi sairaalasta puuttui arkipäivien kiireisyys. Tiesin myös, että levollisuus oli väliaikaista, koska kotona odotti alle kahden vuoden ikäinen isoveli.

Ja nyt tuo lähes kolmenkymmenen vuoden takainen pääsiäisvauvani on itse menossa naimisiin!

Pääsiäisen aikoihin 24 vuotta sitten elin erilaista pääsiäistä. Olin muuttanut pois lasteni isän luota  ja silloin huhtikuu tuntui julmalta. Muistan, että satoi räntää koko ajan. Kuuntelin Liisa Tavia ja itkin puolityhjässä asunnoossani ja mietin miten elämässä näin kävi.

Pari vuotta sitten pääsiäisenä olin toista kertaa samassa tilanteessa, mutta erilaisena. Eron kynnyksellä olin toisen kerran, mutta asiaa pitkään kypsytelleenä ja harkinneena.

Vaikeaksi asian teki se, että olin päätymässä eroon jo toisen kerran. Mikä minussa on vikana- kysymys painoi mieltä kovasti ja raskaasti.

Tämän blogini aloitin tuolloin ja olen etenkin ensimmäisen bloggausvuoteni aikana käsitellyt  täällä paljon eroon liittyviä tuntemuksia ja mietteitä. Melko suoraankin välillä.

Ehkä välillä liiankin suoraan, olen joskus miettinyt mutta kuitenkin painanut julkaisen-nappia.

Eniten olen varmasti saanut tästä itse. Blogini on toiminut terapeuttisena tukena minulle enemmän kuin koskaan kuvittelinkaan. Olen saanut paljon tukea ja jakamista teiltä, kanssabloggaajilta, tai muuten kommentoivilta!

Nyt huhtikuu on alkanut tyynesti ja rauhalliseti, vietän  kiireetöntä pääsiäistä läheisteni kanssa. Asiat ovat loksahdelleet paikoilleen niinkuin usein silloin käy kun valintoja tekee itseään ja sisintään kuunnellen.

Huomenna blogini juhlii kaksivuotistaivaltaan ja samalla myös päätän tämän blogini. Minä en kuitenkaan jätä blogimaailmaa vaan jatkan Jokivarren Maaretta-blogissani.

Tänään työpäivä alkoi asiakaspalaverilla heti kahdeksalta ja ennenkuin päivä päättyi neljän hujakoilla oli erilaisia palvereita ja neuvotteluita kertynyt vielä neljä muuta.

Varmaan noissa palaverissa kertynyt adrenaliini vaikutti sen verran, että piipahdin työmatkalla lähikaupassa ostamassa rahkaa ja rusinoita, jauhoja ja munia ja ryhdyin leipomistouhuihin.

Tästä se alkoi....

Kaapista löytyi siideripullo, jonka korkkasin ja suunnittelin epämääräisesti huolimattomasti, että mitähän sitä ryhtyis leipomaan! Yksi ohje löytyi oivariinipaketin kyljestä, toinen jauhopussin kyljestä ja kaksi muuta olivat vanhoja hyviksi koettuja ohjeita.

Hyvää musiikkia soimaan ja  jo pikkuhiljaa olo kohentuu kun kädet saa upotettua taikinaan. Tykkään vaivata taikinat käsin enkä muutenkaan juuri yleiskonetta käytä. Vanha sähkövatkain riittää, silloin kun ei käsipelein selviä.

Siivous jää sitten huomiseen. Onneksi pääsiäisvieraat saapuvat vasta myöhäisellä iltajunalla.

Leipomisillan  tuotoksia voit käydä vilkaisemassa ja haistelemassa täällä toisessa  blogissani, johon kohta muutan!

Oven takana on tänään vilissyt noitia, ämmiä, eukkoja, punkkareita ja olipa joukossa merirosvokin. Lämmin aurinkoinen päivä lienee saanut virpojia liikkeelle runsain määrin! Varatut karkit loppuivat heti alkuun ja jouduttiin turvaamaa kolikkovarantoihin, mikä ei tainnut virpojia ainakaan harmittaa!

Oma viikonloppuni on kulunut ulkona joella hiihdellessä ja loppupäivät vain oleskellessa. Pääsiäissiivous on tekemättä, leipomukset ja ruoat suunnittelematta . Päivän ruuaksikin tyrkkäsin lihat uuniin, karjalanpaisti ei paljon valmisteluja kaipaa. Muusinkin tein Oolannin pakastepussista! Vaikka siivoukset ja leipomukset ovat tekemättä niin olo on levännyt ja rentoutunut. Kotiasioista ei minulle stressiä synny, riittää kun työasiat stressaa. Kotitöitä teen ripeästi kun oikea hetki tai se viimetippa tulee. Sitäpaitsi säätiedotus lupaa harmaita pilviä lähipäiviksi, ihan sopivia siivouspäiviin!

Olen värkkäillyt tuolla toisessa blogissani ja miettinyt tätä bloggaamista enemmän ja vähemmän. Se on varmaa, että jatkan. En osaa olla ilmankaan, sen verran monipuolista ja virkistävää puuhaa tämä on . Olen mietiskellyt myös uuden blogini nimeä. Tuntuu että olisi aka vaihtaa nimeä bloginvaihdoksen myötä.

Kun aloitin lähes kaksi vuotta sitten, blogini nimi oli Kulisseista päivänvaloon, jonkin ajan kuluttua  blogistani tuli tämä nykyinen Kaamosvaloa. Tuo ensimmäinen nimi kuvasti sitä parin vuoden takaista räpellystäni ihmissuhderintamalla ja tämän Kaamosvalon aikana olen pyristellyt varjosta valoa kohti. Kaamosvalo tuntui minulle sopivalta valon määrältä.

Nyt on moni asia toisin. Auringon kanssa olen tullut sinuiksi ja valo ei enää häikäise. Ajattelin, että tuo (uusi) blogini voisi olla Jokivarren Maaretta. Olen makustellut nimeä tuolla tutun jokivarren suistoissa ja rannoilla hiihtäessäni. Jokivarsi on sielunmaisemaani ja voimapäivieni lähde. Niistä maisemista ovat myös suurin osa blogini kuvista peräisin. Ja niissä maisemissa syntyvät myös aiheet postauksiini enimmäkseen. Mitä tuumaatte nimestä?

Lopullisen siirron uuteen maisemaan teen 11.4.09. Ennen sitä päivittyvät nämä molemmat blogini säännöllisen epäsäännöllisesti .

Mikä tämä on?

loisti pöydällä

miten sädehtikään yksin

sormessani tiukka vanne

kipu tuli

vastauksen myötä

Runotorstain 126. haasteena  on tänään MIKÄ TÄMÄ ON? Haasteellinen aihe.

"Terveys ja työhyvinvointi nousivat esiin, kun tutkittiin naisen elinvoiman lähteitä. Sekä fyysinen että henkinen terveys ovat tärkeimpiä asioita tuottamaan elinvoimaa. Töissä viihtyminen ja sen kautta arvostuksen ja onnistumisten saaminen tulivat tutkimuksessa heti toisena. Myös positiivinen asenne, usko omiin kykyihin sekä ravinto nostavat elinvoimaa.

Erityisesti elinvoimaa työstään saavat viisikymppiset naiset. Elinvoimaa voivat kuitenkin varastaa ikävät työtoverit tai taloudellisesti kehno tilanne. - Työyhteisöissä monia ahdistaa tällä hetkellä huoli siitä, riittääkö ja kelpaako panos tulevaisuudessa, työhyvinvointipäällikkö Jyri Juusti Varmasta sanoo.

Suurin yksittäinen elinvoiman lähde olivat ystävät. 86 prosenttia vastaajista mainitsi saavansa elinvoimaa ystäväpiiristään. Vähiten elinvoimaa toivat ravintola- ja yöelämä sekä liiallinen työmäärä.

Elinvoimaansa parantaakseen suurin joukko noin 600 vastaajasta suuntaisi lomalle (200) osa urheilisi (100), osa panostaisi parisuhteeseen (100) ja osa nukkuisi (70).

Yleisen elinvoiman parhaimmaksi kokevat nuorimmat ja vanhimmat vastaajat.

Tutkimukset toteuttivat yhdessä Kotilääkäri-lehti ja työeläkevakuutusyhtiö Varma"

Sairalomalla on aikaa surffailla  ja iltapäivälehtien nettisivuilta silmiin osui oheinen artikkelinpätkä. Omaa työhyvinvointiasi voit testata vaikka täältä. Omalla kohdallani tuon artikkelin tiedot pitävät paikkansa, sillä työssä viihtyminen ja oma hyvinvointi ovat tärkeitä asioita itselleni. Pitää tosin myös paikkansa, että työssä viihtymisestä huolimatta liiallinen työmäärä voi vaarantaa työhön suhtautumista. Ystävien suhteen voisi välillä olla aktiivisempi. Toivoisin,  että laatu parantaa määrän, muttei siihen ehkä kannata luottaa. Tapaan ystäviäni suhteellisen harvoin, mutta silloin kun tapaamme, olemme yhdessä useamman päivän. Lähellä olevia ystäviä koen viime aikoina laiminlyöneeni hieman.

Vatsatauti näyttää laantuvan ja huomenna ajattelin mennä töihin vähentämään tuota liiallista työmäärää. Jään pääsiäisen jälkeiseksi viikoksi lomalle ja aivan liian monta työtä on työpöydällä odottamassa. On inhottava lähteä lomalle mikäli tietää, että joku asia on jäänyt pahasti vaiheeseen.

Nuorilta tuli juuri tieto, että ovat tulossa pääsiäislomalle ja ovat jo keskiviikkoiltana täällä. Tulevat samalla autolla koko porukka eli siis molemmat poikani ja miniäkokelaat Gimuli ja Aussityttö. Uutena tulokkaana on todennäköisesti pieni seropi-pentu tallinnalaisesta koirien löytökodista! Näin kuvan pennusta ja se on aivan hellyttävä! Aussityttö sai poikani ylipuhuttua ienen väännön jälkeen. Hän olisi varmaan ottanut kissan, mutta poikani on sen verran kissoille allerginen etteivät uskaltaneet ottaa riskiä altistumiselle. Koiria poikani on sietänyt hyvin, onhan meillä ollut koira lähes aina.

Tuleva hääpari puolestaan kertoi saaneensa hääkutsut tulostettua ja kuulemma viikonloppuna on kutsujen viimeistelytalkoot. On tosi mukavaa seurata heidän häävalmistelujaan! Hyvin näyttävät kaiken ehtivän tehdä vaikka aloittivat valmistelut vastikään. Hääjuttuja viime aikoinan seuranneena monet  aloittavat valmistelut jo vuosi(a) etukäteen. Eiköhän koko juttuun kyllästy jos liian aikaisin aloittaa. Häistä voi tulla myös elämää suurempi juttu ja niinhän se ei kuitenkaan saisi olla. Itse ajattelen että häät ovat mukava juhla läheisille kun pariskunta haluaa sitoutua yhteen ja laillistaa suhteensa.

Elivoimaa saan itse myös perheestä, luonnosta, koirista! Nämä ovat sitä jokapäiväistä eliksiiria. Pillereitäkin käytän. Joka aamu otan kaksi kalaöljykapselia! Toistaiseksi muita pillereitä en ole (vielä) tarvinnut.

Elinvoimani lähteitä:-)

Viime yönä valvoin mahataudin kanssa ja aamulla jäin kotiin potemaan tautia. Se on meillä töissä jyllännytkin jo viikkoja ja luulin säästyneeni taudilta.

Nyt on kaksijakoinen olo. Olo on hutera mutta silti tuntuu väärältä olla sängynpohjalla. Tekemättömät työt eivät jätä rauhaan yrityksestä huolimatta enkä oikein saa kunnolla levättyä. Tiedän kyllä hyvin, etten voi nyt muuta kuin hoitaa itseni kuntoon, työhön minusta ei ole, mutta kumman lujassa on jäädä näin yhtäkkiä suunnittelematta kotiin.

Eilen olo oli vielä kohtalaisen normaali vaikka iltaa kohti vähän vatsaa jo kipristelikin. Olin innoissani tuossa kollaasin keskellä pilkistävästä puvusta , jonka kävin ostamassa töiden jälkeen. Olin eilen aamupäivällä pitämässä alustusta keskellä kaupunkia ja tilaisuuden jälkeen piipahdin kahvilla ja kävin kurkistamassa samalla Pukumiehen valikoimia. Mietintälistalla on ollut puvun hankkiminen tuleviin kesähäihin ja olen puntaroinut puvun teettämistäkin. Pukumiehessä oli joitakin syksyn malliston juhlapukuja 50 % alennuksella ja sieltä bongasin mekon, joka tuntui heti omalta.

Tazzian asuun kuuluu hihaton mekko ja  siihen kuuluva jakku, materiaali on silkkiä ja väri on lainehtivan purppuraa tai jotakin sinne päin. Mekko sopi minulle hyvin ja varasinkin sen heti kun pukua ei ollut kuin kaksi kappaletta. Osaan tehdä nopeita päätöksiä kun sopiva tilaisuus kohdalle tulee!

Harjoittelin äsken kollaasin tekoa. Näppäilin täältä kotoa piristyksekseni värikkäitä kuvia. Tuon mekon lisäksi kollaasissa on maalaamani taulu, värikkäitä terapiapallojani, pääsiäisruohon hento oras ja työpöytäni yläpuolella oleva sekalainen kokelma valokuvia ja pikkutauluja, muistoja matkoilta ja muualta.

Nyt yritän levätä ja rentoutua sen mitä tämän vatsaoireilun kanssa on mahdollista!

Aurinkoista aprillipäivää!

Sunnuntaissa on ihan erilainen vire kuin muissa päivissä. Tietoisuus alkavasta työviikosta on jo läsnä, työasiat hiipivät kavalasti mieleen, vaikkei niitä vielä haluaisi ottaa vastaan ollenkaan.

Olen miettinyt puoliksi vakavissani, että olisiko kohtapuoliin aika suunnitella pitempää paussia työelämästä ettei käy niin, että on liian lopussa. En usko, että minulla on vielä huolta  jaksamisesta, mutta pieniä merkkejä uupumisesta kyllä välillä huomaan. Tarvitsen myös vapaiden ja lomien suhteen suunnittelua, jotta on aina tiedossa seuraava pitempi vapaa , hengähdystauko. Näiden taukojen ja lomien avulla olen selvinnyt. Minulla on onneksi vuosilomaa kertynyt maksimimäärä, 39 pv. Lisäksi vaihdan kesälomakorvaukset vapaisiin, niistäkin kertyy vajaa 20 päivää vapaata.  Yritän suunnitella vapaat niin, että vähintään kerran kuukaudessa on pitempi viikonloppuvapaa.

Tästäkin huolimatta sunnuntait ovat alkaneet toisilta kuin ennen. Onko kotona  liian mukavaa? Oma arki on niin leppoisaa ja rauhallista, että siirtyminen työmaailman kiireeseen on liian suuri. Työni ja työympäristöni on kyllä ihan mukinmenevä, en haluaisi millään vaihtaa sitä muuhun. Kun töissä olen, työpäivät hujahtavat vauhdilla eikä kitutunteja tunneta. Siinä se varmaan onkin. Töitä on niin paljon päivän mittaan, että illalla on kehon ja mielen kapasiteetti käytetty loppuun. En pääse koskaan töissäni siihen, että nyt on työlista tyhjä, työt on tehty. Aina on lukematon joukko töitä vaiheessa, eli siinä tilassa, johon ei tunnu löytyvän aikaa eikä tilaa saattaa niitä loppuun. Keskeneräisyyden sietäminen kuuluu työnkuvaan. Nämä keskeneräisyydet kuluttavat voimia yllättävän paljon.

Mitä vaihtoehtoja minulla olisi? Vuorotteluvapaa, osa-aikalisä auttaisivat kyllä joksikin aikaa. Työelämää on jäljellä vielä yli kymmenen vuotta, leipä on jostain koko ajan saatava ja pesämunaa eläkepäiviksikin tienattava. Nämä ovat faktat.

Kunpa osaisi maalata tai kirjoittaa, tai tehdä käsillään jotain, niin voisi tehdä töitä kodin yhteydessä omassa tahdissaan. Yrittäjäksikään minusta ei ole. Vaikka voisin omalla työosaamisellakin tehdä jotain, niin sen puolen eteenpäin vieminen tyssäisi markkinointiin ja itsensä myymiseen. 

Mitä tekisin vapaallani jos sellaiselle jäisin? Kun muutama vuosi sitten olin osa-aikalisällä vuoden; kaksi viikkoa töitä, kaksi vapaata, niin monet kyselivät että mitä aiot tehdä vapaallasi. Minulla ei ollut suunniteltuna mitään. Ei yhtään kurssia kansalaisopistossa, ei opintoja, ei uutta harrastusta. Suurin anti oli tyhjä kalenteri kaksi viikkoa kuukaudessa.

Luulisin, että nyt jopa täyttäisin kalenteria jonkin verran. Lähtisin opettelemaan digikuvausta, ehkä jatkaisin maalausharrastustani, tekisin pitkiä vaellusreissuja. Ostin ompelukoneen vähän aikaa sitten, tilkkutöitä voisin ryhtyä taas tekemään.

Onko niin, että luova puoleni jää työn alle? Siihen ei voimia riitä edes noilla vapaillakaan riittävästi. Kuvaaminen on ainoa, mitä sillä rintamalla nykyisin teen, kirjoittaminenkin on tätä blogipäiväkirjan pitämistä, joskus osallistumista runotorstaihin.

Ehkä nämä asiat jäävät muhimaan, ehkä löydän pikkuhiljaa ratkaisun tähänkin asiaan. Alitajunta on hyvä sisäinen työväline. Asiolla on tapana järjestyä. Uskon että sopivalla hetkellä osaan tarttua tilaisuuteen. Ehkä löydän kompromissin .

"Hiljaisuus hyväilee sieluasi. Se on arkea, jota emme saa menettää."Näin sanoo talotohtori Panu Kaila ja minä yhdyn lämpimästi hänen sanoihinsa. Nytkin istun hiljaisessa talossa, radio soi mutta hyvin pienellä volyymillä. Näiden parin vapaapäivän aikana olen lähtenyt talosta  ulos vain  luontoon. Kaupunki ei ole kutsunut lainkaan.

Jostain lehdestä luin myös sisustussuunnittelijasta , joka on keskittynyt muuttamaan erilaisia työtiloja, toimistoja, stressittömiksi. Tämä suunnittelija sanoo, että työtiloissa voidaan hyvällä suunnittelulla eliminoida haitallista äänimaailmaa, jossa oleminen ja eläminen saattaa aiheuttaa ja lisätä stressiä. Olemme liiankin paljon kuormittuneina hälyyn, tahtomattakin. Hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa erilaiset kauppakeskukset ja marketit, menkääpä keskelle niitä ja sulkekaa hetkeksi silmänne.

Vietin tänäänkin tunteja jäällä ,tällä kertaa hiihtelin nuorimman ja virkeimmän koiran kanssa. Oli hyvä olla yksin, aurinko lämmitti ja keli oli loistava. Kaupungin äänet kuuluivat vaimeasti ja jotenkin vaivuin melkeinpä transsitilaan, kuului vain suksien suihke. Suuntauduin laduille kaupungista poispäin, eikä vastaantulijoita juuri ollut.

Kuva eiliseltä vaaravaellukselta

Hiihtäminen on meditatiivista toimintaa, ainakin pitkä matkahiihto tasaista jäätä pitkin. Asia, jota en muuten jaksa ymmärtää on se, että joillakin hiihtäjillä tai kävelijöillä on korvissaan kuulokkeet, liekö musiikkia liekö kännyä varten, en tiedä. Minulle parasta ulkoilussa on nimenomaan vapaus kaikesta hälystä. Haluan kuulla vain luonnon ääniä.

On hienoa aloittaa viikonloppua näiden kahden voimapäivän jälkeen.

Pääsiäiseksi meille on muuten tulossa molemmat poikani ja miniäehdokkaat, ja pääsiäisen jälkeinen viikko on taas lomaa. On mukava alkaa  suunnitella pääsiäismenuuta, siihen näyttää uusissa lehdissä olevan runsaasti vihjeitä!

Voimapäiviä viikonloppuun kaikille lukijoilleni!

Aamulla paistoi jälleen aurinko. Maaliskuun lopun aurinko on edelleen vähän liian kirkas minulle mutta auringon paisteen kohtaamista helpotti tänään tietoisuus kahdesta vapaapäivästä.

Rauhallinen , viipyilevä herääminen omassa tahdissa ja aamukahvi sämpylöineen Lapin Kansa seurana, auringonpaiste alkoi itse asiassa tuntua jo houkuttelevalta.

Pakkasin reppuun eväät , valjastin koirat ja suuntasin jäälle jälleen kerran. En lakkaa olemasta kiitollinen nykyisestä asuinpaikastani. Kumppani on ajanut moottorikelkalla polun rantaan, siitä on hyvä jatkaa jäälle matkaa. Moottorikelkoista on se hyöty ainakin, että jäällä  ja muuallakin maastossa on helppo liikkua kelkan uria pitkin ilman suksiakin.

Kiipesin joen toisella puolella olevaan vaaraan ja  istuskelin laavulla tulen äärellä pitkän tovin nauttien hiljaisuudesta ja rauhasta. Laavulla käväisi ainoastaan yksi kelkkaileva nuoripari , viikonloppuisin se on  täynnä porukkaa kun on sopivan lähellä kaupunkia. Tai itseasiassa laavuhan sijaitsee melken kotikaupunkini keskustassa. Rovaniemi on nimittäin  pinta-alaltaan Euroopan laajin kaupunki. Mitä tuumaatte näistä kaupunkikeskustan näkymistä?

Jotkut asiat eivät näemmä muutu, niinkuin tämä tapani ladata akut viettämällä voimapäiviä jokivarressa ja luonossa. Olen niitä viettänyt koko elämäni ajan.

Tuulaliina Varis sanoi uudessa Kodin Kuvalehdessä  Elämäni kodit-sarjan haastattelussa, että välillä hänestä tuntuu kuin olisi elänyt monta elämää, mutta tarkemmin mietittyään totesi, että kyllä hänen sisällään on koko elämän ollut se sama pikkutyttö.  Olen samaa itsekin miettinyt viimeaikoina kun olen sujahtanut tähän uuteen elämänvaiheeseeni varsin tyytyväisenä. Olen saanut elää monenlaista elämää yhden elämän aikana, mutta edelleen olen kuitenkin se sama perus-Maaretta kaiken keskellä.

Koen myös rikkaudeksi enkä epäonnistumiseksi nuo aiemmat elämänvaiheeni. Niiden kautta olen nyt tässä.

Kuvat eivät tänään oikein onnistuneet ,kun unohdin silmälasit kotiin eikä aurinkolasien vaikkakin vahvuuksilla nekin, lävitse nähnyt oikein säätöjä. Harmi kun olin oikein virittäytynyt kuvauskokeiluihin.

Rakastan tuonne vaaraan nousua, sieltä avautuvat maisemat molempiin jokilaaksoihin ja tulee sellainen tunturilla olo-tunnelma kun on avaruutta tarpeeksi ympärillä. Minun korkeat paikkani ovat joko vaaroja tai tuntureita, vuoret ovat pelottavia ja liiankin haasteellisia. Tuntureiden ja vaarojen laet ja rinteet ovat muodoiltaa minulle sopivampia. Vuoristokiipeilijää minusta ei saa, vaikka vuoristopoluilla olen reissuillani kulkenutkin sydän pamppaillen.

Äitini täytti tänään 75 vuotta ja kokoonnuimme lapsuudenkotiin pienellä joukolla, mukana molemmat siskoni, kummityttö , Kumppani ja tietenkin isä. Avasimme kuohuviinipullon ja nostimme maljan ikinuorelle pirtsakalle äidilleni, joka muuten on lähdössä 25. hiihtoreissulleen tunturiin  ensi lauantaina saman naisporukan kanssa. Hiihtokilometrit ovat kuulemma tuolta ladyporukalta vähentyneet ja vaikeuksia tuottaa myös tunturiin matkaaminen. Kenen kyytiin uskaltaa enää mennä ja löytyykö ylipäänsä porukasta enää ajokuntoisia? Syksyllä matkustivat jo linja-autolla.

Äitini on niitä jotka eivät syntymäpäiviä mielellään juhli. Yleensä naisten hiihtoreissu on ajoittunut juuri tuolle syntymäpäiväviikolle, joten äiti on päässyt pälkähästä .Edellisen kerran hän juhli kun täytti 70 v ja silloinkin vain ihan perheen kesken. Äitini ei halua olla juhlien keskipisteenä . Eikä haluaisi vanheta.

Kuva lapsuudenkotini terassilta.

Oli joka tapauksessa kiva olla yhdessä, perheeni on meluisa ja äänekäs, kaikki puhuvat yhteen ääneen ja välillä tuntuu että juttuja on menossa yhtä aikaa liian monta. Suomalainen versio Serranon perheestä, sanoo Kumppani, rauhallinen luonteeltaan.

Liitin kuvanikin blogiini kun kummityttö nappasi kuvan sopivasti takaviistosta, etten ole ihan tunnistettavissa. Häivähdys minua kuitenkin!

Mukavaa alkanutta viikkoa teille muillekin! Arjeniloa!

Tulimme juuri hiihtolenkiltä jäältä,keli edelleen loistava, aurinkoinen. Tämä viikonloppu onkin mennyt ulkoillessa, hyvä niin!

Eilen oli kyläilemässä luonani vanha ystäväni 6-vuotiaan poikansa kanssa.  Poika ja veljensä olivat aiemmassa kodissani Maalla vakiovieraita kerran kuussa viikonlopun ajan, olen myös vanhemman pojan kummi. Poikien tapaamisessa on ollut taukoa elämänmuutosteni vuoksi joten edellisestä kerrasta kun olemme nähneet on vierähtänyt kuukausia. Pojat ovat käyneet aiemmin vai kerran pikaisesti tässä uudessa elämässäni. Nyt tämä 6-vuotias oli selvästi miettinyt asiaa, olivat käyneet ennen joulua myös Ex-mieheni luona Maalla, joten pikkumiehelle olivat konkretisoituneet muutokset.

Niinpä minulle satoi suoria ja rehellisiä kysymyksiä, miksi? miksi? miksi? Vastasin parhaan kykyni mukaan, suoriin kysymyksiin on myös vastattava suorasti ja kaunistelematta. Samalla poika tutki paikkoja ja varmisteli että tuttuja asioita on tarjolla myös tässä uudessa elämässäni kuten marjapiirakkaa ja mansikkapirtelöitä ja pelejä. Lähtöhetkellä lupasi tulla käymään pian uudestaan ja minusta ihan näytti, että olisi  hyväksynyt tilanteen:-) Tilannetta helpotti kun hän huomasi ettei ollut menettänyt mitään vaan voi käydä edelleen Maalla ja nyt on tullut uusi kyläpaikka lisää.

Aamun sanomalehdessä oli mielenkiintoinen juttu eilen ja tänään täällä pidetystä kirjailijakokouksesta. Entinen poliisi , nykyinen Inarilla asustava eräkirjailija Seppo Saraspää mm. kertoi päätymisestään kirjailijaksi. Hänen mukaansa päätökseen ryhtyä päätoimiseksi kirjailijaksi vaikutti Hilppa Kinoksen kirjoitus luovuuden psykologiasta; "toteudu ihmisenä, niin silloin sinussa toteutuu myös Jumalan suuri suunnitelma." Myös edesmenneen teologian tohtori Martti Lindqvistin ohje oli häntä puhutellut. Lindqvist neuvoi elämään niin kuin ihminen eläisi, jos hänellä olisi vain kolme kuukautta elinaikaa. Saraspää totesi että hän haluaa elää juuri niinkuin nykyään tekeekin, elää Inarilla mökissään ja kirjoittaa eräkirjoja. Martti Lindqvist on minullekin ollut tärkeä henkilö. Olen ollut hänen koulutuksissaan ja lukenut lähes kaikki hänen kirjansa. Unelma rohkeasta elämästä oli hänen yksi minuun vaikuttanut kirjansa.

Samassa lehdessä kerrottiin toisaalla myös kolmikymppisestä perheenisästä ,jolla oli nopeasti etenevä ALS-tauti. Nuori mies puhui kohtalostaan harvinaisen tyynesti vailla katkeruutta, vaikka edessä oli  tyly tulevaisuus.

Jäin miettimään omaa elämääni, elänkö sellaista elämää kuin haluan. Haluaisinko jotain muuttaa? Entä jos todellakin olisi vain kolme kuukautta aikaa? Kyselin Kumppaniltakin, miten hän kokee elämänsä. Oli hyvä huomata ettei suuria muutostarpeita ollut. Suhde läheisiin vain korostuisi entisestään, työn osuus varmaan pienenisi.

Olen onnellinen nainen tänään. Olen elänyt elämääni rohkeasti itseäni kuunnellen ja tarpeen tullut tehnyt myös tarvittavia muutoksia.

Heräsin varttia vaille kahdeksan aurinkoiseen aamuun. Makuuhuoneessa on kyllä hämärää kun huone on ilta-auringon puolella, mutta avonaisesta ovesta näkyvä olohuone kylpee aamuisin valossa. Olin ihan virkeä ja ensimmäistä kertaa tälle keväälle kirkas kevätaurinko veti puoleensa niin että hyppäsin toppahousuihin ja ja koirien hämmästykseksi lähdin aamulenkille ulos jäälle tutkimaan aurinkoa ja tulemaan sinuiksi sen kanssa. Kamera ja koirat tietenkin pääsivät mukaan.

Ulkona oli hiljaista olihan lauantaiaamu. Vastaan tuli hiihtäjä koiran kanssa ja lähempänä rannan taloja jyrkkää törmää laski kaksi pojannassikkaa minisuksilla.Heihin auringolla ei ollu lannistavaa voimaa!

Joen jää- ja lumipinta hohti timantteja. Ihan oikeasti. Minä näin itse.

Auringossa eikä luonnossa ole alkukeväässä värejä, on vain hohtoa.

Koirat nauttivat aamulenkistään ja vapaudesta ku ei tarvinnut olla hihnan päässä!

Mikä olo olikaan kun kotona istahti kahvikupillisen ääreen lukemaan aamulehteä!

Viikonlopun tulppaanikimpussa on väriä!

Aurinkoista viikonloppua kaikille blogiystävilleni!

Niin se vaan viikko meni ja ollaan lopultakin perjantaissa. Ensi viikko on jo helpompaa sekä töiden osalta että myös sen vuoksi, että töitä on vain kolme päivää ja sitten on  pari lomapäivää.

Mies tuli äsken kaupasta  litteän tietokoneen näytön  kanssa, sellaisen joka toimii myös tv:nä. Onnessaan asentaa sitä paikoilleen työhuoneen vanhan pullukan tilalle, tekniikasta kun nauttii. Minä istun lempituolissani koirien ympäröimänä, kuuntelen radiosta Puhelinlangat laulaa, ei hassumpi olotila! Viikonlopuksi ei ole suunnitteille mitään erityistä taaskaan. llma taitaa olla sopiva jäällä hiihtelyyn, pakkasta muutama aste ja aurinkoa! Kevätsää parhaimmillaan!

Pojan häiden järjestely ja tulevan perhematkan järjestely vie oman aikansa. Olen istunut koneen ääressä hyvän tovin ja meilaillut saksalaisen huvilanvuokraajan kanssa ja etsinyt netistä kaikenlaista häihin liittyvää. Onneksi on netti! Häihin olen kysellyt suurta juhlatelttaa ja tänään sellaisen sain varattuakin. Kohtuuhintaan lähiseudun nuorisoseuralta! Gimuli kertoi myös tänään puhelimessa löytäneensä ekosuunnittelijan, joka on erikoistunut tekemään vanhoista vaatteista uutta. Tuskin taidan  tunnistaa vanhaa hääpukuani tuon suunnittelijan jäljiltä. Ei se mekko turhaa odotellut yli kolmeakymmentä vuotta vintillä.

Olen miettinyt näiden hääjärjestelyjen myötä omia häitänikin, joita olen saanut pitää peräti kahdet. Ensimmäiset häät pidettiin samassa paikassa kuin nuoretkin järjestävät omansa ja niiden valmisteluista ja suunnittelustakin vastasivat vanhempani.Toiset häät juhlittiin kaksikymmentä vuotta myöhemmin ja niiden toteuksesta vastasimme me silloisen mieheni kanssa yhdessä. Olimme olleet silloin yhdessä jo melkein kymmenen vuotta. Tunnen olevani onneksi sinut noiden liittojeni ja häitteni kanssa, muuten voisi olla vaikeaa koko häätouhut. En ole tullut kyyniseksi avioitumisen suhteen enkä parisuhteenkaan.

Poikieni isän kanssa olemme pystyneet järjestämään juhlia yhdessä. Rippijuhlat pidettiin toisen pojan kohdalla isän luona ja toisen minun luona. Ylioppilasjuhlat tuottivat ahdistusta välillä ja päädyimme pitämään ne peräkkäisinä päivinä. Uusperhekuviot eivät ole yksinkertaisia ja varmaan stressavat monia eronneita vanhempia. Itse olen tyytyväinen siitä, että nuorten häissä kaikki kutsutaan mukaan, uudet ja vanhat puolisot ja heidän nykyiset kumppaninsa. Olen sanonut pojilleni että on meidän vanhempien asia huolehtia omista väleistämme ja pystyä käyttäytymään vähintäänkin asiallisesti ettei jälkipolven tarvitse murehtia.

Jopa ajatukset suuntasivat hääjuttuihin, varmaan johtui noista järjestelyistä, joita juuri äsken hoitelin!

Mutta nyt on riuhtaistava itsensä tästä nojatuolin sylistä ja portviinilasillisen äärestä ja lähdettävä koirakolmikon kanssa lenkille. Sitä ei voi laistaa ja hyvä niin! Ilman koiria olisi aivan liian helppo jättää koko lenkki väliin.

Kiertelin tuttuja blogeja läpi ja huomasin siellä täällä väsymistä, sairastelua, läheisten sairauksia, blogiväsymistä. Kumman tuttuja oloja oli monella, itsellänikin on nimittäin väsyvaihe meneillään. Töissä on ollut rankkaa ja vaikka kuinka yrittäisi pitää rajoja ja karsia, niin aina jostain ne rajat vain löysäävät ja venyvät. Seurauksena on että iltaisin olen ollut puhki ja sänky on kutsunut aiemmin ja aiemmin. Viime viikonloppunakin mieli läsähti kun huomasin että kuunvaihteessa siintelevät kaksi lomapäivää eivät olekaan vielä tällä viikolla vaan vasta seuraavalla. Että päiviä lasketaan vapaaseen! 

Huhtikuussa on onneksi vielä pääsiäisen jälkeinen viikko vapaata. Kohdallani tämä väsyvaihe on myös jokakeväinen juttu. Siirtymävaihe talven pakkasista ja harmaudesta huikaisevaan valoon on aina yhtä suuri juttu. Mieli ja ruumis ei ehdi niin nopeasti mukaan kun kirkkaus ulkona lisääntyy. Tänä aamunakin aurinko paistoi seitsemän jälkeen olohuoneen ikkunoista ja minä huomasin vain likaiset ikkunat! Missä välissä se aurinko on jo näin aikaisin alkanut paistamaan kun ihan vasta oli vielä vaatimaton kajastus vain. Sen jaksoi hyvin ottaa vastaan aamulla, mutta tuota julkean kirkasta, paljasta loistetta en ole vielä valmis kohtaamaan! Sitä en halua kuvatakaan, ainakaan tällä hetkellä!

Töissä myös sattuu aina kiihkeä työvaihe tähän aikaan, kokoukset ja palaveri pyörivät täysteholla ennen huhtikuuta . Kaikki Lapin asukkaat nimittäin lomailevat ja muuttavat ulos järvien ja jokien jäille ja tuntureihin huhtikuuksi, silloin on turha palavereita järjestää!

Täytyy yrittää sinnitellä päivä kerrallaan. Kohta on taas viikonloppu ja sitten on vihdoin se viikko, jolloin on töitä vain kolme päivää!

Pää on täynnä asioita, en tahdo kestää kotona viikolla mitään ääniä, en televisiota tai radiotakaan. Hiljaisuus on tarpeen!

Työhuoneen uusi Ikean kirjahylly

Ulkoa sataa lunta oikein tosissaan ja on nuoskakeli. Ei mikään houkutteleva uloskutsuva sää! Mutta oikein sopiva istahtaa läppärin ääreen NIIN SIISTISSÄ JA JÄRJESTYKSESSÄ olevassa työhuoneessani.

Eilen kävin töiden jälkeen pitkästä aikaa kaupungilla ostoskeksuksessa shoppailemassa. Ei hassummasti kun jaksaa perjantaina työviikon jälkeen vielä luuhata kaupoissa.  Ostin alakerran takkahuoneeseen heleän vihreät verhot ja löysin halpoja elokuvaklassikkoja dvd:nä Anttilan hintaromahduspäiviltä ( mukana mm. Sovitus, Tavianin veljesten Fiorile ja Padre Padrone, rankalaisen Marcel Pagnotin romaanista tehty elokuva Katkeruuden lähde). Alkosta kävin shoppailemassa alkavan KEVÄÄN  kunniaksi valkoviineja useampaakin lajia.

Illala meille tulivat saunomaan Kumppanin poika avovaimonsa kanssa. Tämä avovaimo on syntynyt muuten samana päivänä kuin minä ja tullaan hyvin toimeen. Hänen kanssaan avasimme riesling-pullon ja pölötimme kahdestaan kun miehet tutkivat moottorikelkkasivuja. Tein vielä illalla pannukakun, kun en muuta tarjottavaa jääkaapista keksinyt. Meidän kahden jääkaappi on viikolla melko tyhjää täynnä kun molemmat syömme viikolla töissä. Illalla syömme kotona jotain pientä, tyyliin mitä sattuu löytymään. Pannari on kyllä aina menestys etenkin mansikoiden ja vaniljavaahdon kera!

Toukokesäkuun vaihteen matkakin Mallorcalle on nyt paketissa. Lennot on varattu ja villa buukattu. Varsin hulppean villan löysinkin. Kun meitä on usea perhekunta maksua jakamassa, saa komeamminkin majapaikan. Viikon matkan hinnaksi tulee noin 550 euroa per henkilö ja meille pohjoisesta mukaan tuleville vielä päälle matkat Hkiin.

Joskus on ihana saada arkeen luksusta! Meitä on lähdössä tälle reissulle äitini, veljeni vaimoineen ja tyttärineen, molemmat siskoni ja minä ja Kumppani.Siskon tyttö onkin jo silloin siellä töissä. On hyvä tietää, että on mukava viikko edessä, jaksaa kevään pakertaa töissä.

Nyt riistäydyn tästä koneen imusta ja lähden kauppaan täyttämään sitä jääkaappia. Huomenna vanhempani ja Nuorin siskoni tulevat syömään. Mitähän sitä laittaisi ruoaksi?

Yritän ehtiä illempana blogikierroksellekin kun en ole oikein aikoihin sitä ehtinyt kunnolla tekemään, on jo huono omatuntokin! Tämän bloggauksen hienouksiin kun kuuluu vastavuoroisuuden periaatekin ainakin minun mielestäni!

Mukavaa viikonloppua!

"Kuu,kuu,

mollota taivaalla

kaikille täytyy sun loistaa ja paistaa."

Nämä säkeet olivat Vanhemmanpoikani lausumat kun hän alle kolmivuotiaana istui vetämässäni ahkiossa ja katseli taivaalla todentotta mollottavaa kuuta. Liekö oli ihan ensimmäinen kuutamokokemus hänelle !

Mahtava täysikuu on tänäänkin taivaalla. Nappasin kameran mukaani kun lähdin hakemaan Kumppania lentokentältä. Ajelin kuun perässä pitkin ja poikin kaupunkia etsien sopivaa paikkaa kuvaamiselle.

Ensimmäisen kuvan otin Ounasvaaran laella sijaitsevan hotellin pihalta ja toinen otos on lentokentältä kun huomasin kuun pilkistelevän lentokenttää komistavien pororeliefien takana.

Tänään istuin muutaman tunnin koulutuksessa kuuntelemassa kriisi-ja traumaterapeutti Eija Palosaarta, kun hän puhui koulujen henkilöstölle, oli meitä siellä muutama ei-opettajakin,  kriisien kohtaamisesta . Kesken hänen puheensa meidät tavoitti viesti Saksasta, jossa oli meneillään jälleen kerran kauhistuttavan samalla käsikirjoituksella kulkeva kouludraama. Palosaaren sanomat asiat koskettivat vielä tiiviimmin loppupäivän ajan.

Hänen puheestaan jäi myös mieleen mielenkiintoisia asioita ,kun hän puhui kumulatiivisen stessin seurauksista silloin kun on liikaa kuormittavia tekijöitä elämässä. Hän sanoi että pahimpia vaaroja ovat tunnolliselle ihmiselle keski-ikä ja rutiinit, niiden varjoon on hyvä paeta kun ei jaksa. Molemmat ovat myös mahdollisuuksia täynnä ja  voimavaroja mutta silloin kun ei enää jaksa mitään tehdä töiden jälkeen tai rutiinit  ovat vain pakkoja , joista on selvittävä , on aika pysähtyä kunnolla. Silloin lähestytään uupumisen rajoja.

Varmaankin opettajat ja rehtorit ovat kovilla näinä päivinä kouluelämässä, toki monet muutkin ammattiryhmät. Jotenkin uutisista tulvivat puheet työelämän laitosmuotoisten kuntoutuksien tulosta tiensä päähän ei sopinut tämän päivän tunnelmiin. Monelle kuntoutus on ollut juuri tuo tarpeellinen pysähdys ennenkuin asiat ovat menneet liian pitkälle. Näin on tapahtunut itsellenikin. Kävin Aslak-kuntoutuksen ja sen jälkeen jäin vuodeksi osa-aikalisälle, kaksi viikkoa töissä ja kaksi vapaalla. Ainakin minulle juuri tuo yhteensä neljän viikon irtiotto tutuista kuvioista oli se auttava tekijä. Enkä  usko, että kovin helpolla päädyn enää samaan pisteeseen kuin olin ennen kuntoutusta.

Mutta nyt lähden sänkyyn, saa nähdä saanko unta? Joskus en saa millään unen päästä kiinni täyden kuun aikaan, etenkin silloin kun kuu todella mollottaa taivaalla. Ja niin se nyt tekee!

Tulin juuri koirien kanssa lenkiltä vähän ärsyyntyneenä kun koirat selvästi käyttivät hyväkseen sitä että tällä kertaa olin yksin. Kolmen isohkon koiran pitäminen aisoissa ilman pahempaa temppuilua on kohtalainen urakka. Muutaman kerran täytyi tosissaan korottaa ääntä ja reitiksi valita syrjäisimpiä polkuja ja teitä, jotta vältyttäisiin lajitovereiden tapaamisilta.

Aussitytön ja Vanhemmanpojan kotona oli eksoottisia esineitä miniän mukanaan tuomia

Kumppani lähti vuorostaan työreissulle Helsinkiin, kotiutuu jo huomenna, onneksi.Vein hänet aamukoneelle ja päätin mennä suoraan töihin kun oli melkoinen työruuhka siellä odottamassa ja päivään sattui myös kokouksia, joten aikaa ruuhkan selvittämiseen päivällä ei kunnolla ollut. Olin töissä jo puoli kuudelta. Oli ihanan rauhallista ja hiljaista syventyä töihin kun kukaan ei häirinnyt. Taidan ottaa tavaksi silloin tällöin, en ehkä kuitenkaan puoli kuudelta!

Viime viikko ja viikonloppu oli täyteläistä mukavaa tekemistä ja tapaamisia täynnä. Vicki Li ehtikin jo blogissaan kertoa viime perjantaisesta tapaamisestamme, mikä sujui mainiosti ja nopeasti, juttua riitti! Vicki Li vastasi sitä kuvaa minkä hänen bloginsa peruseella olinkin hänestä saanut (paitsi sen pituuden suhteen). Jostakin syystä odotin pitkänhuiskeaa naista, mutta tapasinkin pienen pirtsakan naisihmisen. Vickikin kirjoittaa suoraan elämästään, joten ei tuo tapaamisen helppous yllättävääkään ollut, vaikka vähän jännittikin ennen tapaamista. Blogin kautta voi tosiaan tulla tutuksi. Ehkä saamme aikaan kesän kynnyksellä useammankin blogitutun kanssa tapaamisen. Olisi mukava saada  elävät kasvot blogisteille!

Viikonloppuna majailin Gimulin luona ja tapasimme myös paljon Aussityttöä. Molemmat miniäehdokkaani ovat ihania viisaita naisia, pojillani on käynyt onni! Lauantai-iltana olimme syömässä yhdessä ja sitten vielä jatkoimme iltaa Belgessä, mikä minusta on ihan mainio paikka jutustella ja maistella erinomaisia oluita!

Häitä suunnittelimme myös ja Gimulille sopi hyvin yli kolmekymmentä vuotta vanha hääpukuni, jonka toin mukanani. Heinäkuussa he viettävät häitään ja hääpaikaksi on valikoitunut minun lapsuudenkotini, missä on jo useampia häitä aiemminkin vietetty. Häistä ei tule ihan tavanmukaiset, koska niissä yhdistyy kaksi kulttuuria ja muutenkin nuoret haluavat tehdä häistä omannäköisensä!

Monta kertaa ajattelin viikonlopun aikana, että olen onnellinen kun olen saanut tutustua näihin naisiin. Olen joskus kirjoittanutkin tyttären kaipuusta, näyttää siltä että olen tyttäret nyt saanut! Gimulin oma äiti asuu kaukana ulkomailla, samoin Aussitytön vanhemmat, joten saan olla sijaismammana! Sain myös pyynnön olla häiden järjestelyssä apuna, minkä tehtävän mielelläni otin vastaan. Onhan juhlien järjestämnen minulle mieluista puuhaa!

Kotona on melkoisen sekaista jälleen kun viime viikon alussa teimme taas uudistuksia. Niden jäljiltä jää aina epämääräisiä pinoja ja kasoja, joille ei tunnu löytyvän paikkaa. Sinänsä merkillinen juttu kun uudistusten tarkoituksena on juuri lisätilan saaminen tavaroiden järjestykseen? Sitäpaitsi Kumppanin sielu ei kestä ehjien huonekalujen poisheittämistä ainakaan heti, jolloin kasojen ja pinojen lisäksi niissä huoneissa mihin uudistus ei tällä kertaa kohdistunut, on myös niihin huoneisiin sopimattomia huonekaluja. Milloinkahan tämä tavaroiden kiertokulku asettuu? Olisi ollut varmaan helpompaa hankkia uusi yhteinen talo, jolloin oltaisiin voitu aloittaa puhtaalta pöydältä ilman noiden vanhojen tavaroiden painolastia!

Viime lauantaina kävin muuten ennen miniöiden tapaamista elokuvissa ja Revolutionary Road kolahti minuun kunnolla. Koin elokuvan nuoren naisen ahdistuksessa ja sopeutumattomuudessa, halussaan olla parisuhteessa erityistä, jotain samaa oloa kuin ensimmäisessä nuoruuden liitossani. Ehkä tuo avioliittoni oli muutenkin mielessäni kun kuljetin halki Suomen hääpukuani mukani! Onneksi tämä aika on helpottanut naisten elämistä, ei enää ole niin paljon ympäristön vaatimuksia ja odotuksia, kun omissakin on varmaan tekemistä!Vai onko näin? Ainakin noilla molemmilla miniäehdokkallani tuntuu olevan terveen tuntoinen suhtautuminen parisuhteeseen ja elämäänkin. Viisaammilta ja kypsemmiltä tuntuvat kyllä kun itse olin heidän ikäisenään!

Minulle on käynyt niin että kun aioin viettää kiireettömän, rauhallisen loman ilman mitään pakkotekemistä, ilman listoja, ilman suunnitelmia niin huomasinkin, että lomapäivät ovat kuluneetkin kaikenlaisessa tekemisessä.Olen varma, että jos olisin etukäteen päättänyt tehdä kaiken minkä olen saanut aikaiseksi, ei olisi tapahtunut paljon mitään.

Sunnuntaina tehtiin pitkä hiihtovaellus jäällä koirien kanssa, takaisin tullessa palelluin oikein kunnolla kun pakkanen pääsi yllättämään . Tai oikeastaan matkan pituus yllätti kun haettiin tiettyä laavua saaresta ja Kumppani oli viimeksi vieraillut sillä laavulla ja saarella liian monta vuotta sitten joten tarkkaa muistikuvaa paikasta ei ollut. Mennessä paistoi aurinko upeasti mutta koska kierrettiin tosi monta saarta ennenkuin laavu löytyi, niin aurinko ehti painua vaaran taakse ja pakkanen pääsi vauhtiin. Paleltuminen ei jättänyt onneksi pahempia jälkiä ja takkatuli kotona sulatti jäätyneet jalat mukavasti.

Maanantaina käytiin katsomassa Kumppanin kanssa Benjamin Button leffa ja tykkäsin elokuvasta kovasti. Kuinka lyhyt on ihmisen elämässä se keskikohta, kiihkeä aika, ruuhkavuodet. Ja kuinka yksinäistä on kun ei ole kohtalotovereita. Benjamin eli erilaisen lapsuuden ja erilaisen vanhuuden kun ulkoinen ja sisäinen eivät kohdanneet ulkomaailman kanssa. Vain tuon keskivaiheen aikana kaikki oli yhtä  muun maailman kanssa. 

Tiistaina oli lumitihruinen ilma joten päätettiin suunnistaa Ikeaan. Kodinhoitohuoneen kaapistoon tarvittiin täydennysosia, jotka sieltä ostettiinkin ja samalla ostettiin myös työhuoneeseen kauan ostoslistalla ollut koko seinän osittain ovellinen kirjahylly . Koko tavaramäärän pakkaaminen autoon oli melkoinen suoritus, koska emme älynneet ottaa peräkärryä mukaan. Istuin matkan Ikeasta kotiin linkussa etupenkillä polvet melkein suussa ja Kumppanin tytär oli takapenkillä  pienessä raossa tavaroiden keskellä.

Nyt on kuitenkin työhuoneessa komea kaapisto ja työpisteet meille molemmille, Kumppani on kiitettävän ahkera kokoamaan noita raivostuttavan osina olevia huonekaluja. Minun osaksi jäi tavaroiden järjestely paikoilleen. Nyt kaikki tilpehööri on kauniissa laatikoissa ja kirjat yhdessä paikkaa  romaanit aakkosjärjestetyksessä ja muu kirjallisuus aihealueittain.

Olen myös nojatuolimatkustellut pitkin Mallorcaa etsien villaa merinäköalalla kahdeksalle hengelle. Lähdemme touko-kesäkuun vaiheessa äidin ja sisarusten ja heidän puolisidensa kanssa viikoksi sinne. Mallorca valikoitui kohteeksi , koska kummityttöni, Ruotsinsiskon tytär on siellä silloin töissä ja pyysi meitä tulemaan sinne.Emme ole  aiemmin matkustaneet yhdessä ulkomailla, vaikka muuten olemmekin viettäneet paljon aikaa yhdessä. En ole vielä varannut majoitusta, valinnanvaraa on tosi paljon. Olen käyttänyt mm. Homeaway- lomasuntojen välityspalvelua, siellä on minusta eniten villoja tarjolla. Kiinnostavaa mutta kovin aikaavievää hommaa!

Tänään ajelin illalla isän luona mutkan kun hän on yksin kotona äidin ollessa kyläilemässä. Tunsin piston sydämessä kun ehdin sinne vasta iltakuudelta kun muka piti niin laittaa työhuonetta kuntoon. Isä oli odotellut ja kattanut kahvipöydän valmiiksi, kynttilänkin oli sytyttänyt. Meillä oli kuitenkin rauhallinen jutusteluhetki, isä on toipunut tosi hyvin sydänleikkauksestaan ja suhtautuu jo toiveikkaasti tulevaankin. Odottelee kovasti kevättä, että paremmin pääsisi ulos liikkumaan. Haikeana oli siitä kun on enää vähän ikätovereita jäljellä, aina on melkein vanhin joukosta. Isä on 83-vuotias.

Olen tullut hyvin tietoiseksi lapsuudenkotini arvosta, että minulla on se vielä jäljellä. Se ei ole itsestäänselvyys ollenkaan, niin monilla ikätovereillani ei enää lapsuudenkotia ole kuin muistoissa. Kuljeskelin pitkin huoneita ja joka paikassa oli vanhoja niin tuttuja esineitä ja tavaroita, kaikkeen liittyy tuttu ja turvallinen tarina, muutoksia ei paljon ole. On ihana kun elämässäni tässä muutosvaiheessa on jotain vanhaa ja pysyvää vielä jäljellä.

Kuva on toissajoululta

Huomenna lähden aamukoneella Helsinkiin, ensin työkokoukseen ja sitten viihteelle. Tapaan Vicki Lin, blogiystävän, perjantaina, mikä vähän jännittääkin, kun toisaalta luulee tuntevansa toisen muttei tunnekaan. Sokkotreffit siis!

Tapaan myös molemmat miniäehdokkaani ja toisen luona majailenkin viikonlopun. Naisten viikonloppu siis edessä, eikös se ole sunnuntaina naistenpäiväkin!

Mukava lähteä taas reissuun, viivyn Hgissä sunnuntaihin, joten blogissani on hiljaista siihen asti!

                                       Perjantai-iltana töiden jälkeen taivas hehkui taas oranssina!            

Että minä pidän lauantaiaamuista (ja -illoista, perjantai-illoista ja sunnuntaipäivistä)kun ei ole kiirettä ja voi tehdä mitä mieleen juolahtaa tai olla tekemättä mitään. Pikavauhtia tein aamulla yllättävän virkkuna perussiivouksen ja asettelin kimpun valkoisia tulppaaneja pöydälle. Loma voi alkaa.

Kohta lähdetään hiihtämään laavulle jokivartta ylöspäin koirien kanssa kunhan pakkanen tippuu alle kymmenen asteen. Makkarat mukaan ja kahvit termospulloon, siinä gourmet-menua riittävästi. Voi olla että pysytään kotona hiihtoloman aika ja hiihdellään ihan näissä tutuissa maisemissa. Ajateltiin myös ehostaa vanha leivinuuni keittiössä antiikkilaastilla modernimmaksi, mutta siihen projektiin ryhdytään vain jos ilmat sallivat. Joskus on ihana olla vain kotona ja sitäpaitsi lähden torstaina sinne Helsingin reissulle, josta kotiudun vasta sunnuntaina.

Minulla on edelleen auringon vaje ja värien vaje, niinkuin kuvistani näkyy. Syön myös mahdottomat määrät appelsiineja , paprikoita ja tomaatteja.Onneksi valon määrä lisääntyy huikeata vauhtia täällä nyt. Aamulla on jo kahdeksan aikaan valoista ja illakin ehtii jo tehdä vaikka mitä valoisaan aikaan.

Nämä kuvat otin torstaiaamuna ennen kahdeksaa kun huomasin, että joesta nousi pakkashuurua, jonka nouseva aurinko värjäsi kultaiseksi. Ajoin auton uimarannan parkkiin ja näppäilin kuvia. Muutamassa minuutissa huuru oli hävinnyt! Sen olen huomannut, että kun näkee jotain kuvattavaa , on toimittava nopeasti!

Töihin tullessani kerroin viereisissä huoneissa oleville miespuolisille työkavereilleni kuvaussessiostani ja  olipa kiva huomata miten asenne muuttui kun esittelin myös uutta kameraani, aiemmin kun minulla oli vain vaatimaton digipokkari. Toinen miehistä harrastaa itsekin kuvausta ja minulla oli nyt ehompi versio hänen kamerastaan!

Makeita hetkiä kun voi yllättää sellaisella alueella, mistä toinen ei odota yllätystä!